Ennakkotehtävien täyteinen viikonloppu on takana. Kaiken uurastuksen ohella oli hieman aikaa myös asunnosta poistumiseen.
Perjantaina olin jälleen erään taidenäyttelyn avajaisissa. Talvi ja kevään kynnys lienevät niin pimeää ja ankeaa aikaa, että ihmisille jää vaihtoehdoksi vain taiteen tekeminen. Saavuin paikalle ja tein pikaisen arvion ympäristöstäni. Avajaisvieraiden joukossa oli eräs yksin paikalla oleva, hyvinkin nätti nuori nainen. Minulla oli muutama mainio tilaisuus esittäytyä hänelle, mutta epäröin niiden yli, ja pian tyttö lähtikin tiehensä. Harmillista.
Onneksi paikalla oli tuttuja kasvoja, joten oli helppo olla soimaamatta itseään ja keskustella kavereiden kanssa näyttelystä valkoviinilasillisen äärellä. Lämmittely mitä ilmeisimmin helpottaa, sillä avajaisista poistuessani olin sosiaalisesti sen verran aktiivisella tuulella, että päätin piipahtaa kotimatkalla Chien Andaloussa yhdellä kahvimukillisella. Tällä kertaa tein jopa kaksi lähestymistä.
Kahvin saatuani kävelin suoraan erään naiskaksikon luo. Tästä lähestymisestä ei tosin ole paljoa kerrottavaa, sillä he eivät kovin kauaa kahvilassa enää olleet. Koska kahvia oli tässä vaiheessa vielä lähes täysi mukillinen jäljellä, päätin lähestyä toistakin kaksikkoa.
Kysyttyäni, saanko istahtaa pöytään, naiset selvästi harkitsivat hieman, onko moinen ok. Tähän asti moista arviointia on tapahtunut yllättävän - ja lohdullisen - harvoin. Näemmä kuitenkin ylitin heidän sosiaaliset vaatimuksensa, sillä eivät keksineet mitään veruketta, vaan tekivät minulle tilaa. Havaitsin, että toinen naisista suhtautui minuun kenties hieman nihkeästi, mutta toinen oli oikein ystävällinen. Kotimatkalla tein johtopäätöksen, että tässä piilee seurueiden lähestymisen etu yksin istuvien lähestymiseen nähden - vaikka yksi seurueesta olisikin nihkeällä tuulella, voi jonkun toisen kanssa tulla hyvinkin toimeen.
Tytöt vaihtoivat sitten pöytää toisen vapautuessa tupakoitsijoiden puolelta, ja minulta loppuikin juuri kahvi, joten en seurannut heitä vaan toivotin heille hyvää illanjatkoa ja lähdin kotiin ennakkotehtävien kimppuun.
Lauantaina ystäväni soitti minulle ja kertoi eräiden tuttujen bändin soittavan eräässä baarissa, joten päätin lähteä rentoutumaan musiikin ja jonkun alkoholittoman merkeissä. Siellä törmäsin kahteen eräässä aikaisemmassa raportissa mainittuun naiseen. Tällä kertaa vaihdoin toisen kanssa puhelinnumeroita. Kenties teen kyseisellä numerolla huomenna jotakin. Vielä en tosin hihku riemusta, sillä olen oppinut, että pelkkä puhelinnumero ei vielä merkitse mitään.
maanantai 31. maaliskuuta 2008
tiistai 25. maaliskuuta 2008
Ja se meidät yhdistää
Toisaalla, blogosfäärin kylmällä äärilaidalla, Suomen pahiten kaltoin kohdeltu mies ajattelee ääneen fantastisen oikeuden jakamista kaikille miehille. Oikeuden, joka parantaisi arvokkaiden miesten mahdollisuuksia saada pillua karsimalla geenipoolista vähäisemmät yksilöt. Kuten kaikenlaiset luonnonvalitsijat yleensä, Lord Selibacy pitää älyä, ja juuri spesifisen kaltaista älyä - omassa tapauksessaan matemaattis-loogista älyä - ihmisen tärkeimpänä arviointikriteerinä. Epäilemättä Lord Selibacy haluaa vaikuttaa nihilistiltä, mutta todellisena nihilistinä hän ymmärtäisi, että ainoastaan arvokäsitysten rajoittama yksilö lopettaisi viikatteen heiluttelun matematiikankokeen jälkeen, tai alottaisi sen siitä. Todellisena nihilistinä hän ymmärtäisi myös, että määrällisesti maailma tarvitsee enemmän laitteiden valmistajia, käyttäjiä ja huoltajia kuin suunnittelijoita, vaikka hän itse kuuluisikin jälkimmäiseen ryhmään.
Vaikka vaarallisesti tärähtäneiden yksilöiden harhaiset hourailut olisikin yleensä parempi jättää omaan arvoonsa, sai merkintä minut kuitenkin pohtimaan älyn ja muiden ominaisuuksien suhdetta, sikäli kun se blogin pääteemaa sivuaa.
Yläasteella ja lukiossa arvostin itsekin älyä ylitse kaiken. Pidin kehoani vain välineenä, jonka tehtävä on kuljettaa tietoisuuttani paikasta toiseen. Tietoisuutta, jonka fyysinen manifestoituma on kaikin puolin toissijainen. Keskityin ajattelutyöhön ja älyllisiin harrastuksiin ja laiminlöin kaiken muun, pukeutumisen, fyysisen kunnon, ajoittain jopa hygienian - ja ehdottomasti sosiaaliset hienoudet, jotka näin suoraa hyötyä tuottamattomina. Lopputulos lienee päivänselvä.
Yläasteella ja lukiossa maailma oli mustavalkoinen ja yksinkertaisuudessaan lohduton paikka. Etenkin yläasteella. Olin minä - älykäs ja erilainen - ja oli muu maailma, homogeeninen sekoitus kaikkea sitä, mitä minä en ollut. Kaikenlainen liikunnan harrastaminen oli minun maailmankäsityksessäni täysin erottamattomissa pahistelusta, uhoamisesta ja tupakkanurkalla notkumisesta. Asiaa ei suinkaan helpottanut liikunnanopettaja, jonka käsitys liikunnanopettajan tehtävistä oli se, että liikunnanopettaja jakaa oppilaille sählymailat ja siirtyy pariksi tunniksi parantelemaan krapulaansa, ja tyytyy jakamaan huonommin pärjääville todistuksiin armoseiskoja sen sijaan että aidosti innostaisi heitä liikkumaan.
Elämme maailmassa, jossa keskinkertaisellakin älyllä varustettu yksilö kykenee oikein mainiosti viettämään mielekästä ja onnellista elämää. Fyysinen kunto sen sijaan on jokaiselle kriittinen tekijä, sillä siinä piilee kaiken toimintakyvyn pohja, niin fyysisen kuin henkisenkin. Yksinkertaista; kone ei toimi, jos se on rikki. Älyn palvonta on varmasti viehättävää sellaiselle, jolle äly on vahvin ominaisuus, mutta se on myös jokseenkin keskenkasvuista ja näkemyksellisesti kapea-alaista, ja muiden ominaisuuksien laiminlyöntiin johtaessa jopa vaarallista.
Fyysinen kunto nivoutuu myös blogin teemaan, sillä myönsimme sitä itsellemme tai emme, kunnossa pidetty kroppa vetoaa jokaiseen meistä enemmän kuin laiminlyöty. Yhä suoremmin blogin teemaan kytkeytyy sosiaalinen kyvykkyys - ja nimenomaan tietynkaltainen sosiaalinen kyvykkyys, jonka harjaannuttamatta jättämistä pidetään jonkinlaisena hyveenä. Jonakin, joka lopulta tekee miehestä jotenkin niin ihanasti erilaisen kuin kaikista niistä muista sioista.
Itsehän minun olisi hyödytöntä haikailla paremman menneisyyden perään, ja suorastaan vastuutonta olla keskittymättä rakentamaan itselleni parempaa tulevaisuutta. Toivoisin kuitenkin, että tulevia sukupolvia ei kasvatettaisi pelkästään vahvuuksia hiomalla, niin tärkeää kuin sekin tietysti on, vaan myös heikkouksiin pureutumalla; ainakin heikkouksiin, jotka johtavat ongelmiin, jotka kasvavat aikuisiän alkaessa suoranaisiksi kriiseiksi.
Sinä, nuori äiti tai isä; kasvatatpa pojastasi sitten runoilijan, keskushyökkääjän tai insinöörin, kasvata hänestä myös vastuuntuntoinen hurmuri. Hän tulee kiittämään sinua jokaisella hengenvedollaan aina viimeiseen saakka.
Vaikka vaarallisesti tärähtäneiden yksilöiden harhaiset hourailut olisikin yleensä parempi jättää omaan arvoonsa, sai merkintä minut kuitenkin pohtimaan älyn ja muiden ominaisuuksien suhdetta, sikäli kun se blogin pääteemaa sivuaa.
Yläasteella ja lukiossa arvostin itsekin älyä ylitse kaiken. Pidin kehoani vain välineenä, jonka tehtävä on kuljettaa tietoisuuttani paikasta toiseen. Tietoisuutta, jonka fyysinen manifestoituma on kaikin puolin toissijainen. Keskityin ajattelutyöhön ja älyllisiin harrastuksiin ja laiminlöin kaiken muun, pukeutumisen, fyysisen kunnon, ajoittain jopa hygienian - ja ehdottomasti sosiaaliset hienoudet, jotka näin suoraa hyötyä tuottamattomina. Lopputulos lienee päivänselvä.
Yläasteella ja lukiossa maailma oli mustavalkoinen ja yksinkertaisuudessaan lohduton paikka. Etenkin yläasteella. Olin minä - älykäs ja erilainen - ja oli muu maailma, homogeeninen sekoitus kaikkea sitä, mitä minä en ollut. Kaikenlainen liikunnan harrastaminen oli minun maailmankäsityksessäni täysin erottamattomissa pahistelusta, uhoamisesta ja tupakkanurkalla notkumisesta. Asiaa ei suinkaan helpottanut liikunnanopettaja, jonka käsitys liikunnanopettajan tehtävistä oli se, että liikunnanopettaja jakaa oppilaille sählymailat ja siirtyy pariksi tunniksi parantelemaan krapulaansa, ja tyytyy jakamaan huonommin pärjääville todistuksiin armoseiskoja sen sijaan että aidosti innostaisi heitä liikkumaan.
Elämme maailmassa, jossa keskinkertaisellakin älyllä varustettu yksilö kykenee oikein mainiosti viettämään mielekästä ja onnellista elämää. Fyysinen kunto sen sijaan on jokaiselle kriittinen tekijä, sillä siinä piilee kaiken toimintakyvyn pohja, niin fyysisen kuin henkisenkin. Yksinkertaista; kone ei toimi, jos se on rikki. Älyn palvonta on varmasti viehättävää sellaiselle, jolle äly on vahvin ominaisuus, mutta se on myös jokseenkin keskenkasvuista ja näkemyksellisesti kapea-alaista, ja muiden ominaisuuksien laiminlyöntiin johtaessa jopa vaarallista.
Fyysinen kunto nivoutuu myös blogin teemaan, sillä myönsimme sitä itsellemme tai emme, kunnossa pidetty kroppa vetoaa jokaiseen meistä enemmän kuin laiminlyöty. Yhä suoremmin blogin teemaan kytkeytyy sosiaalinen kyvykkyys - ja nimenomaan tietynkaltainen sosiaalinen kyvykkyys, jonka harjaannuttamatta jättämistä pidetään jonkinlaisena hyveenä. Jonakin, joka lopulta tekee miehestä jotenkin niin ihanasti erilaisen kuin kaikista niistä muista sioista.
Itsehän minun olisi hyödytöntä haikailla paremman menneisyyden perään, ja suorastaan vastuutonta olla keskittymättä rakentamaan itselleni parempaa tulevaisuutta. Toivoisin kuitenkin, että tulevia sukupolvia ei kasvatettaisi pelkästään vahvuuksia hiomalla, niin tärkeää kuin sekin tietysti on, vaan myös heikkouksiin pureutumalla; ainakin heikkouksiin, jotka johtavat ongelmiin, jotka kasvavat aikuisiän alkaessa suoranaisiksi kriiseiksi.
Sinä, nuori äiti tai isä; kasvatatpa pojastasi sitten runoilijan, keskushyökkääjän tai insinöörin, kasvata hänestä myös vastuuntuntoinen hurmuri. Hän tulee kiittämään sinua jokaisella hengenvedollaan aina viimeiseen saakka.
Raportti 7
Hemmetti, olen ottanut viikossa selvää takapakkia.
Poikkesin äsken asioilla käynnin lomassa jälleen Chien Andaloussa. Istahdin istumaan seinustalle kahden naiskaksikon väliin. Toisen pöydän keskustelussa havaitsin kohtia, joihin olisin voinut tarttua ja liittyä keskusteluun - ikuisuusaiheista, kuten lottovoitto, ja se, jäisikö sen jälkeen töihin. En kuitenkaan esittäytynyt.
Sen sijaan havaitsin läheisessä pöydässä erään tyttökaksikon ja päätin lähestyä heitä. Samanaikaisesti he kuitenkin päättivät, juuri puoleenväliin matkaa päästyäni, nousta ja vaihtaa pöytää. En oikein tiedä, mitä tuollaisessa tilanteessa pitäisi tehdä, joten jäädyin, ja kävelinkin heidän ohitseen istumaan itsekseni toiseen pöytään.
Rohkaistuin kuitenkin, ja päätin yrittää vielä kerran. Heidän seuraansa istahtaessani kaikki sujui hetken hyvin, vaihdoimme muutaman lauseen pääsiäisen vietosta ja arkeen palaamisesta, mutta yhtäkkiä olin jälleen nollassa.
Kotimatkalla pohdin tapahtunutta, sekä parin viime viikon aikaisia lähestymisiä, sekä sujuneita että tyystin epäonnistuneita, ja molempien joukkojen yhteisiä tekijöitä. Heti seuraan liittymisen jälkeiset hetket vaikuttavat olevan kriittisiä miehen aseman määrittelemisen kannalta. Teoriani on, että mikäli mies demonstroi kykenevänsä ottamaan tilanteen haltuun ja lunastaa asemansa pöytäseurueessa, voi hän tämän jälkeen hieman vetäytyä ja antaa tilanteelle tilaa käydä omalla painollaan - ja hänen pitääkin, sillä jatkuva verbaalinen pommittaminen käy muille raskaaksi - mutta mikäli mies hellittää ennen aseman lunastamista, hän jää auttamattomasti hieman ulkopuoliseksi, ylimääräiseksi ja kummalliseksi.
Poikkesin äsken asioilla käynnin lomassa jälleen Chien Andaloussa. Istahdin istumaan seinustalle kahden naiskaksikon väliin. Toisen pöydän keskustelussa havaitsin kohtia, joihin olisin voinut tarttua ja liittyä keskusteluun - ikuisuusaiheista, kuten lottovoitto, ja se, jäisikö sen jälkeen töihin. En kuitenkaan esittäytynyt.
Sen sijaan havaitsin läheisessä pöydässä erään tyttökaksikon ja päätin lähestyä heitä. Samanaikaisesti he kuitenkin päättivät, juuri puoleenväliin matkaa päästyäni, nousta ja vaihtaa pöytää. En oikein tiedä, mitä tuollaisessa tilanteessa pitäisi tehdä, joten jäädyin, ja kävelinkin heidän ohitseen istumaan itsekseni toiseen pöytään.
Rohkaistuin kuitenkin, ja päätin yrittää vielä kerran. Heidän seuraansa istahtaessani kaikki sujui hetken hyvin, vaihdoimme muutaman lauseen pääsiäisen vietosta ja arkeen palaamisesta, mutta yhtäkkiä olin jälleen nollassa.
Kotimatkalla pohdin tapahtunutta, sekä parin viime viikon aikaisia lähestymisiä, sekä sujuneita että tyystin epäonnistuneita, ja molempien joukkojen yhteisiä tekijöitä. Heti seuraan liittymisen jälkeiset hetket vaikuttavat olevan kriittisiä miehen aseman määrittelemisen kannalta. Teoriani on, että mikäli mies demonstroi kykenevänsä ottamaan tilanteen haltuun ja lunastaa asemansa pöytäseurueessa, voi hän tämän jälkeen hieman vetäytyä ja antaa tilanteelle tilaa käydä omalla painollaan - ja hänen pitääkin, sillä jatkuva verbaalinen pommittaminen käy muille raskaaksi - mutta mikäli mies hellittää ennen aseman lunastamista, hän jää auttamattomasti hieman ulkopuoliseksi, ylimääräiseksi ja kummalliseksi.
Raportti 6
Pääsiäinen pysyttelee näemmä jumalattoman pakanankin alitajunnassa hiljentymisen aikana. Hiljaista nimittäin oli, vaikka ulkona tulikin käytyä.
Torstaina päätin piipahtaa Chien Andaloussa tarkistamassa tilanteen. Paikka olikin yllättäen kahvilamoodin sijaan baarimoodissa, mihin en ollut oikein varautunut - keskustelunavaus kovaäänisen musiikin yli vaatii ainakin minulta tietynlaista virettä, jota torstaisin alkuillasta minulla ei luonnostaan ole. Päädyinkin sitten tunniksi nurkkapöytään jauhamaan paskaa muutamien muusikkoystävien kanssa.
Perjantain muut suunnitelmat peruuntuivat, joten piipahdin itsekseni pikaisesti baarissa - tarkoituksella juuri sellaisessa baarissa, joka ei ole aivan minun kantapaikkani. Väki oli vähäistä ja jätkäseuruevoittoista, ja musiikista vastasi mollijollotuksia ja ilottomia renkutuksia esittävä hippi akustisen kitaran kanssa, joten illan mielenkiintoisimmaksi anniksi jäi kyseisen baarin uuden sisustuksen näkeminen.
Lauantaina tuli sitten käytyä yökerhossa - eikä paljoa kerrottavaa siltäkään reissulta. Yhden naisen kanssa tuli vaihdettua muutama sana baaritiskillä, ja siihen jäivät illan lähestymiset.
Varmasti tulee hiljaisempia jaksoja. Varmasti on tilanteita, jotka ovat luontevampia, kun toiset taas vieraampia. En voi kuitenkaan jäädä odottelemaan vain täydellisiä tilanteita. Tähän asti olen edennyt pääasiassa ottamalla riskejä ja tekemällä asioita, jotka tuntuvat vierailta.
Torstaina päätin piipahtaa Chien Andaloussa tarkistamassa tilanteen. Paikka olikin yllättäen kahvilamoodin sijaan baarimoodissa, mihin en ollut oikein varautunut - keskustelunavaus kovaäänisen musiikin yli vaatii ainakin minulta tietynlaista virettä, jota torstaisin alkuillasta minulla ei luonnostaan ole. Päädyinkin sitten tunniksi nurkkapöytään jauhamaan paskaa muutamien muusikkoystävien kanssa.
Perjantain muut suunnitelmat peruuntuivat, joten piipahdin itsekseni pikaisesti baarissa - tarkoituksella juuri sellaisessa baarissa, joka ei ole aivan minun kantapaikkani. Väki oli vähäistä ja jätkäseuruevoittoista, ja musiikista vastasi mollijollotuksia ja ilottomia renkutuksia esittävä hippi akustisen kitaran kanssa, joten illan mielenkiintoisimmaksi anniksi jäi kyseisen baarin uuden sisustuksen näkeminen.
Lauantaina tuli sitten käytyä yökerhossa - eikä paljoa kerrottavaa siltäkään reissulta. Yhden naisen kanssa tuli vaihdettua muutama sana baaritiskillä, ja siihen jäivät illan lähestymiset.
Varmasti tulee hiljaisempia jaksoja. Varmasti on tilanteita, jotka ovat luontevampia, kun toiset taas vieraampia. En voi kuitenkaan jäädä odottelemaan vain täydellisiä tilanteita. Tähän asti olen edennyt pääasiassa ottamalla riskejä ja tekemällä asioita, jotka tuntuvat vierailta.
tiistai 18. maaliskuuta 2008
Raportti 5
Kävin jälleen kahvilla. Siinä samassa kahvilassa, jonka mainitsin aikaisemmin. Se tulee luultavasti näyttelemään merkittävää roolia tulevissa raporteissa, joten yksinkertaisuuden vuoksi käyttäkäämme siitä tästedes koodinimeä Chien Andalou.
Olen aikaisemmin pitänyt kahvilassa lähestymistä huonona ajatuksena. Kahvilassa lähestyminen kun maksaa aina kahvikupin verran, mikä kaltaiselleni nuorelle miehelle, jolle vakituinen työpaikka on vasta kaukana horisontissa siintävä tavoite, saattaa joskus olla suurikin investointi, ja mikäli lähestymisen jälkeen kohtaakin tiiliseinän, on siinä sitten jumissa hölmön näköisenä, vailla mitään pakotietä kahvikupin loppuun asti. Jälkimmäinen riski vaikuttaa kuitenkin olevan hyvin kahvilakohtainen - annettuani Chien Andaloulle muutaman mahdollisuuden olen havainnut, että siellä iltapäivää ja alkuiltaa viettävät naiset ovat usein hyvinkin ystävällisiä ja sosiaalisesti avoimia.
Tällä kertaa lähestyin jälleen kahden naisen seuruetta. He suunnittelivat matkaa Provinssirockiin, joten yhteisiä puheenaiheita löytyikin nopeasti musiikin ja kesän vieton tiimoilta. Periaatteenani on vetäytyä aina ennen kuin keskustelu kuivuu kokoon. Tällä kertaa pikavetäytymisen paikkaa ei tullut, sillä puhuttavaa riitti, mikäli nyt oikein arvioin, ainakin tunniksi. Heidän seuraansa liittyi vielä kaksi heidän ystäväänsä. Toinen heistä oli sattumalta toinen aiemmin yökerhossa tapaamastani kahdesta naisesta. Maailma on pieni paikka, ja tämä kaupunki vielä pienempi. Ehkä siis oli hyvä, etten yrittänyt silloin aikaisemmin mitään, sillä luulen, että se olisi saattanut tuoda tähän tilanteeseen sellaista jännitettä, johon en ole aivan valmis.
Muu seurue oli hiljalleen valmistautumassa eri suuntiin erkanemiseen, ja olin jo istunut pöydässä tunnin, joten päätin toivottaa porukalle hyvää päivänjatkoa. Eräs heistä kiitti mukavasta juttuseurasta oikein ystävällisesti ja nimen kanssa. Kenties hän oli vain kohtelias, kenties hän vilpittömästi piti minusta. Joka tapauksessa jälkeenpäin ajattelin, että olisin kaiketi voinut ottaa pienen riskin ja ehdottaa treffejä. Nätti, mukavan oloinen ja mielenkiintoinen tyttö. Saatamme tosin hyvinkin törmätä vielä; maailma on pieni paikka, ja tämä kaupunki vielä pienempi. Ja tapasimme tai emme, on nyt päivänselvää, että tällaisia tilanteita löytää, kun vain on päättäväinen, ja tietää, mistä etsiä.
Olen aikaisemmin pitänyt kahvilassa lähestymistä huonona ajatuksena. Kahvilassa lähestyminen kun maksaa aina kahvikupin verran, mikä kaltaiselleni nuorelle miehelle, jolle vakituinen työpaikka on vasta kaukana horisontissa siintävä tavoite, saattaa joskus olla suurikin investointi, ja mikäli lähestymisen jälkeen kohtaakin tiiliseinän, on siinä sitten jumissa hölmön näköisenä, vailla mitään pakotietä kahvikupin loppuun asti. Jälkimmäinen riski vaikuttaa kuitenkin olevan hyvin kahvilakohtainen - annettuani Chien Andaloulle muutaman mahdollisuuden olen havainnut, että siellä iltapäivää ja alkuiltaa viettävät naiset ovat usein hyvinkin ystävällisiä ja sosiaalisesti avoimia.
Tällä kertaa lähestyin jälleen kahden naisen seuruetta. He suunnittelivat matkaa Provinssirockiin, joten yhteisiä puheenaiheita löytyikin nopeasti musiikin ja kesän vieton tiimoilta. Periaatteenani on vetäytyä aina ennen kuin keskustelu kuivuu kokoon. Tällä kertaa pikavetäytymisen paikkaa ei tullut, sillä puhuttavaa riitti, mikäli nyt oikein arvioin, ainakin tunniksi. Heidän seuraansa liittyi vielä kaksi heidän ystäväänsä. Toinen heistä oli sattumalta toinen aiemmin yökerhossa tapaamastani kahdesta naisesta. Maailma on pieni paikka, ja tämä kaupunki vielä pienempi. Ehkä siis oli hyvä, etten yrittänyt silloin aikaisemmin mitään, sillä luulen, että se olisi saattanut tuoda tähän tilanteeseen sellaista jännitettä, johon en ole aivan valmis.
Muu seurue oli hiljalleen valmistautumassa eri suuntiin erkanemiseen, ja olin jo istunut pöydässä tunnin, joten päätin toivottaa porukalle hyvää päivänjatkoa. Eräs heistä kiitti mukavasta juttuseurasta oikein ystävällisesti ja nimen kanssa. Kenties hän oli vain kohtelias, kenties hän vilpittömästi piti minusta. Joka tapauksessa jälkeenpäin ajattelin, että olisin kaiketi voinut ottaa pienen riskin ja ehdottaa treffejä. Nätti, mukavan oloinen ja mielenkiintoinen tyttö. Saatamme tosin hyvinkin törmätä vielä; maailma on pieni paikka, ja tämä kaupunki vielä pienempi. Ja tapasimme tai emme, on nyt päivänselvää, että tällaisia tilanteita löytää, kun vain on päättäväinen, ja tietää, mistä etsiä.
maanantai 17. maaliskuuta 2008
Nörttien kosto
Neil Strauss Jimmy Kimmelin vieraana:
"They have their own language, by the way. And I'll get a call and they'll say, Style was my name, they'll say "Hey, I was in a two set, and I was trying to neg the target but I got IOIs from the obstacle, should I've DHV'd or DLV'd, assuming she's an SHB11" and that'll mean something."
"Yeah, but it means you guys are nerds."
Strauss nauraa ja myöntää, että näinhän asia juuri on. Ja miksi ei myöntäisi? Hänen edustamansa alakulttuuri ei suinkaan ole muodostunut trendikkäiden yökerhojen metelissä ja välkkeessä, vaan Internetissä. Usenetin uutisryhmissä, jotka ovat varmasti tämän päivän keskivertonetinkäyttäjälle täyttä esoteriikkaa.
Nörtti on eräs nykykielen monimerkityksellisimmistä ja määritelmille avoimimmista sanoista. Nörtti ei välttämättä tarkoita enää pullonpohjalaseja ja kynätaskuja, tai välttämättä edes suuntautumista nimenomaan tietokoneisiin tai muihin klassisiin nörttien kiinnostuksen kohteisiin - jopa rock-musiikkiin innolla perehtynyt henkilö voi olla "musanörtti".
Vaikken täysin varauksettomasti sanasta pidäkään, myönnän, että olen määriteltävissä nörtiksi.
Eräässä nettitreffi-ilmoituksessa (nettitreffailun ongelmista voisin kirjoittaa kokonaisen merkinnän, kenties lähiaikoina) nainen esitti vaatimuksen, että mies ei saa koskaan olla käynyt Assembly-tapahtumassa. Itsehän olen käynyt vuodesta 1996 lähtien lähes joka vuonna. En ole koskaan kuulunut Irti Elämästä -yhdistykseen, mutta tuttavapiiriini kuuluu edelleenkin useita entisiä jäseniä. Pari vuotta sitten kävin säännöllisesti psykologin juttusilla masennusoireiden vuoksi, ja hän tuli nopeasti vakuuttuneeksi, että minulla on todennäköisesti Aspergerin syndrooma - nörttioireyhtymä, jos mikä. Lapsena olin luokkani priimus melkein missä tahansa, ja tulin luokkatovereiden kanssa huonosti toimeen.
Saatan olla nörtti, mutta en haluaisi mitään muuta ollakaan.
Joillekin se, mitä olen tekemässä, edustaa minuuden myymistä, oman sisimmän heittämistä jäteastiaan ja korvaamista ontolla lumepersoonalla. Valitettavan yleinen harhakäsitys. En pyri muuhun kuin edustavan olemuksen rakentamiseen, ja moista ei kykene rakentamaan tyhjän päälle, mikäli haluaa sen kestävän. Ja miksi haluaisinkaan luopua sisimmästäni? Sisimmässäni kun satun olemaan asioista kiinnostunut ja innostunut ihminen, mikä tekee minusta myös potentiaalisesti kiinnostavan ja innostavan ihmisen, kunhan opettelen esittämään itseni oikeassa valossa.
En halua olla vain oma itseni. Haluan olla oma itseni, vailla mitään vähätteleviä vain-adverbeja. En halua lakata olemasta se, mitä olen, ja mikäli olen nörtti, aion olla karismaattisin, viehättävin nörtti jonka minut tapaavat ihmiset ovat koskaan kohdanneet.
"They have their own language, by the way. And I'll get a call and they'll say, Style was my name, they'll say "Hey, I was in a two set, and I was trying to neg the target but I got IOIs from the obstacle, should I've DHV'd or DLV'd, assuming she's an SHB11" and that'll mean something."
"Yeah, but it means you guys are nerds."
Strauss nauraa ja myöntää, että näinhän asia juuri on. Ja miksi ei myöntäisi? Hänen edustamansa alakulttuuri ei suinkaan ole muodostunut trendikkäiden yökerhojen metelissä ja välkkeessä, vaan Internetissä. Usenetin uutisryhmissä, jotka ovat varmasti tämän päivän keskivertonetinkäyttäjälle täyttä esoteriikkaa.
Nörtti on eräs nykykielen monimerkityksellisimmistä ja määritelmille avoimimmista sanoista. Nörtti ei välttämättä tarkoita enää pullonpohjalaseja ja kynätaskuja, tai välttämättä edes suuntautumista nimenomaan tietokoneisiin tai muihin klassisiin nörttien kiinnostuksen kohteisiin - jopa rock-musiikkiin innolla perehtynyt henkilö voi olla "musanörtti".
Vaikken täysin varauksettomasti sanasta pidäkään, myönnän, että olen määriteltävissä nörtiksi.
Eräässä nettitreffi-ilmoituksessa (nettitreffailun ongelmista voisin kirjoittaa kokonaisen merkinnän, kenties lähiaikoina) nainen esitti vaatimuksen, että mies ei saa koskaan olla käynyt Assembly-tapahtumassa. Itsehän olen käynyt vuodesta 1996 lähtien lähes joka vuonna. En ole koskaan kuulunut Irti Elämästä -yhdistykseen, mutta tuttavapiiriini kuuluu edelleenkin useita entisiä jäseniä. Pari vuotta sitten kävin säännöllisesti psykologin juttusilla masennusoireiden vuoksi, ja hän tuli nopeasti vakuuttuneeksi, että minulla on todennäköisesti Aspergerin syndrooma - nörttioireyhtymä, jos mikä. Lapsena olin luokkani priimus melkein missä tahansa, ja tulin luokkatovereiden kanssa huonosti toimeen.
Saatan olla nörtti, mutta en haluaisi mitään muuta ollakaan.
Joillekin se, mitä olen tekemässä, edustaa minuuden myymistä, oman sisimmän heittämistä jäteastiaan ja korvaamista ontolla lumepersoonalla. Valitettavan yleinen harhakäsitys. En pyri muuhun kuin edustavan olemuksen rakentamiseen, ja moista ei kykene rakentamaan tyhjän päälle, mikäli haluaa sen kestävän. Ja miksi haluaisinkaan luopua sisimmästäni? Sisimmässäni kun satun olemaan asioista kiinnostunut ja innostunut ihminen, mikä tekee minusta myös potentiaalisesti kiinnostavan ja innostavan ihmisen, kunhan opettelen esittämään itseni oikeassa valossa.
En halua olla vain oma itseni. Haluan olla oma itseni, vailla mitään vähätteleviä vain-adverbeja. En halua lakata olemasta se, mitä olen, ja mikäli olen nörtti, aion olla karismaattisin, viehättävin nörtti jonka minut tapaavat ihmiset ovat koskaan kohdanneet.
sunnuntai 16. maaliskuuta 2008
Raportti 4
Sanojensa mittainen mies tarjoaa lupaamansa raportin, vaikka hirveästi ei kyllä raportoitavaa ole.
Lähdin viikonlopuksi Turkuun - livemusiikin perässä, jälleen kerran. Perjantain keikka oli kenties marginaalisinta mahdollista musiikkia, joten yleisö oli huomattavan miesvoittoinen. Lauantaipäivä meni pitkälti kaverin luona Xboxia pelatessa ja videoita katsellessa. Lauantai-illan bändi taas koostui kotikaupungin tutuista, joten suurin osa ajasta ennen varsinaista keikkaa meni bäkkärillä paskaa jauhaessa. Keikan jälkeen oli tarjolla autokyyti takaisin kotiin, ja minua kieltämättä kiinnosti mutkaton, ilmainen kyyti ja mahdollisuus päästä jo samana yönä takaisin omaan sänkyyn kuin enemmän kuin mikään muu.
Yhden tytön kanssa vaihdoin muutaman sanan baaritiskillä, ja reittiohjeiden kysyminen turkulaisilta kävi kevyestä arjen lähestymisharjoituksesta. Siihen se sitten jäikin.
Hauskaa oli joka tapauksessa, ja sehän oli pääasia. Vaikka en aiokaan päästää itseäni vähällä, en kuitenkaan - toisin kuin eräs muu bloggaaja - tee tätä suorittaakseni, tai todistaakseni kenellekään muulle mitään muuta kuin ihmisen luontaisen sopeutumiskyvyn, vaan kehittyäkseni ihmisenä ja nauttiakseni elämästä.
Lähdin viikonlopuksi Turkuun - livemusiikin perässä, jälleen kerran. Perjantain keikka oli kenties marginaalisinta mahdollista musiikkia, joten yleisö oli huomattavan miesvoittoinen. Lauantaipäivä meni pitkälti kaverin luona Xboxia pelatessa ja videoita katsellessa. Lauantai-illan bändi taas koostui kotikaupungin tutuista, joten suurin osa ajasta ennen varsinaista keikkaa meni bäkkärillä paskaa jauhaessa. Keikan jälkeen oli tarjolla autokyyti takaisin kotiin, ja minua kieltämättä kiinnosti mutkaton, ilmainen kyyti ja mahdollisuus päästä jo samana yönä takaisin omaan sänkyyn kuin enemmän kuin mikään muu.
Yhden tytön kanssa vaihdoin muutaman sanan baaritiskillä, ja reittiohjeiden kysyminen turkulaisilta kävi kevyestä arjen lähestymisharjoituksesta. Siihen se sitten jäikin.
Hauskaa oli joka tapauksessa, ja sehän oli pääasia. Vaikka en aiokaan päästää itseäni vähällä, en kuitenkaan - toisin kuin eräs muu bloggaaja - tee tätä suorittaakseni, tai todistaakseni kenellekään muulle mitään muuta kuin ihmisen luontaisen sopeutumiskyvyn, vaan kehittyäkseni ihmisenä ja nauttiakseni elämästä.
lauantai 15. maaliskuuta 2008
Non serviam
Olinkin odottanut ensimmäistä vastalausetta, ja olen tyytyväinen, että se tuli näinkin nopeasti. Olisin tosin kaivannut hieman artikuloidumpaa purkausta - yksi tarkoitukseni tätä blogia kirjoittaessani on nimenomaan valtavirran myyttien purkaminen.
Oletin kyllä jo aikaisemmin ilmaisseeni riittävän selkeästi, että minulle riittää aivan mainiosti yksi nainen, jos hän on se oikea. Kenties se, että mies tiedostaa olevansa seksuaalinen olento, ärsyttää sisälukutaidottomuuden asteelle ihmistä, joka on blogin alkuun päästyään ihastellut, että voi kun ihanaa, tuollaisiakin miehiä on vielä olemassa!
Sellaisia miehiä, joiden piirteitä minuun oli ehkä aluksi helppo projisoida odotuksina, on toki olemassa. Rajansa tietäviä herrasmiehiä, jotka odottavat sitä oikeaa, eivätkä ennen tuota kaunista kohtaamisen päivää kehtaa lihan iloista haaveillakaan. Sellaiset miehet ovat niitä paljonpuhuttuja vain ystäviä. Sellaisista ihmisistä tulee joko yhä surkeampia nahjuksia tai katkeria naisvihaajia - tai minunkaltaisiani.
Olen valinnut terveellisimmän mahdollisen polun. Muut polut eivät ole johtaneet minua muualle kuin itseinhon ja yhä viheliäisemmäksi käyvän pornografian äärelle.
En pyri keräämään kaatoja. En pyri pönkittämään egoani vanaveteen jäävillä naisilla. Mutta jos tuomitsen jo etukäteen ilman kieroilua ja kusetusta tapahtuvat irtosuhteet, suljen itseltäni väylän, jonka sulkemiseen ei ole olemassa minkäänlaisia pakottavia moraalisia perusteita.
Jos saisin sormiani napsauttamalla heti kaiken, olisin vakituisessa, ehdottoman monogaamisessa suhteessa naisen kanssa, jota rakastan. Maailma ei toimi niin, ja minä en aio enää katkeroitua sitä odottaessa, vaikka jotkut harhaanjohdetut yksilöt kuinka toivoisivat minun uhraavan itseni keinotekoisen, toivottoman ja valheellisen miesihanteen vuoksi.
Niille, jotka eivät kaipaa romanttisen piikikkäitä orjantappurakruunuja, vaan haluavat seurata yhden miehen tietä vapauteen, on huomenna luvassa jälleen ärsyttävän numeroitu raportti Turun reissulta, jolla olen juuri tällä hetkellä.
Oletin kyllä jo aikaisemmin ilmaisseeni riittävän selkeästi, että minulle riittää aivan mainiosti yksi nainen, jos hän on se oikea. Kenties se, että mies tiedostaa olevansa seksuaalinen olento, ärsyttää sisälukutaidottomuuden asteelle ihmistä, joka on blogin alkuun päästyään ihastellut, että voi kun ihanaa, tuollaisiakin miehiä on vielä olemassa!
Sellaisia miehiä, joiden piirteitä minuun oli ehkä aluksi helppo projisoida odotuksina, on toki olemassa. Rajansa tietäviä herrasmiehiä, jotka odottavat sitä oikeaa, eivätkä ennen tuota kaunista kohtaamisen päivää kehtaa lihan iloista haaveillakaan. Sellaiset miehet ovat niitä paljonpuhuttuja vain ystäviä. Sellaisista ihmisistä tulee joko yhä surkeampia nahjuksia tai katkeria naisvihaajia - tai minunkaltaisiani.
Olen valinnut terveellisimmän mahdollisen polun. Muut polut eivät ole johtaneet minua muualle kuin itseinhon ja yhä viheliäisemmäksi käyvän pornografian äärelle.
En pyri keräämään kaatoja. En pyri pönkittämään egoani vanaveteen jäävillä naisilla. Mutta jos tuomitsen jo etukäteen ilman kieroilua ja kusetusta tapahtuvat irtosuhteet, suljen itseltäni väylän, jonka sulkemiseen ei ole olemassa minkäänlaisia pakottavia moraalisia perusteita.
Jos saisin sormiani napsauttamalla heti kaiken, olisin vakituisessa, ehdottoman monogaamisessa suhteessa naisen kanssa, jota rakastan. Maailma ei toimi niin, ja minä en aio enää katkeroitua sitä odottaessa, vaikka jotkut harhaanjohdetut yksilöt kuinka toivoisivat minun uhraavan itseni keinotekoisen, toivottoman ja valheellisen miesihanteen vuoksi.
Niille, jotka eivät kaipaa romanttisen piikikkäitä orjantappurakruunuja, vaan haluavat seurata yhden miehen tietä vapauteen, on huomenna luvassa jälleen ärsyttävän numeroitu raportti Turun reissulta, jolla olen juuri tällä hetkellä.
perjantai 14. maaliskuuta 2008
Raportti 3
Olin siellä keikalla eilen. Loistavan livemusiikkitarjonnan lisäksi tutustuin myös baaritiskillä itsekseen henganneeseen naiseen ja pian myös hänen ystäväänsä. Ilmeisesti keskustelutaitoni ovat parantuneet, sillä sain toisen heistä nauramaan ja avautumaan aika helposti. Toki hän oli myös hieman humalassa. Keskustelin kaksikon kanssa lyhyesti ennen keikkaa, sekä pidemmin keikan jälkeen. He lähtivät sitten matkoihinsa, ja minä jäin klubille kehumaan ja selkääntaputtelemaan bändissä soittaneita kavereita, kuten kunnon muusikkopiiriläisen kuuluu.
Ystäväni, joka oli nähnyt tilanteen sivusta, ja joka on itse aikanaan paininut samojen demonien kanssa, kehui rohkeuttani ja aloitekykyäni, mutta huomautti, että minun olisi pitänyt edes yrittää virittää jotain muutakin kuin keskustelua jommankumman naisen kanssa. Perustelin hänelle, että pyrin vielä suhtautumaan asiaan lähinnä lähestymis- ja keskusteluharjoituksena, mutta jälkeenpäin ymmärsin, että hänhän oli oikeastaan oikeassa.
Tutustumiskynnyksen madaltaminen on toki tärkeä askel, mutta se ei ole viimeinen askel. "Pitää lakata häpeämästä omaa mieheyttä", lausui Panu Höglund juuri toisaalla neuvona naisten kanssa pärjäämättömille miehille, ja oli kyse sitten häpeän, arkuuden tai vaikkapa liioitellun herrasmiesmäisyyden selättämisestä, joskus on uskallettava olla heteromies, jos sitä sattuu olemaan, ja pyrittävä viemään juttu toiselle tasolle. Pyrkiä jatkoille, vaikkapa.
Ehkä ensi kerralla. Eilen todistin itselleni joka tapauksessa kykeneväni pääsemään siihen pisteeseen, jossa luonteva ja harkittu ehdotus olisi mahdollinen.
Mielenkiintoinen sivuhavainto: Olen aina aikaisemmin ollut hyvin neuroottinen kaikenlaisissa konfliktitilanteissa. Öykkärin tielle sattuminen on saanut minut helposti aidosti murhanhimoisen mutta voimattoman raivon valtaan pitkäksi aikaa. Eilen keikkapaikalle olikin sattunut kaksi öykkärin ihmistyyppiin kuuluvaa. Uhoajia, uhkailijoita, aggressiivisia mesoajia. (Nämäkö nyt sitten ovat niitä YTM:iä? Mielenkiintoista kyllä, en nähnyt koko iltana kummankaan seurassa ainuttakaan naista.)
Pyrkimykseni suhtautua naisten mahdollisiin torjuntoihin merkityksettöminä tai korkeintaan suuntaa antavina on näemmä ruokkinut tervettä hälläväliä-asennetta muillakin elämän osa-alueilla. Kykenin ensimmäistä kertaa jättämään uhoamiset ja tönimiset - ja tönijät - omaan arvoonsa. Onhan heidän jatkuva olemassaolonsa kuitenkin oikeutetusti sietämättömämpää kuin minun ajoittainen heidän vaikutuspiiriinsä ajautuminen. Kuinka tuskallista sen täytyykään olla, kun herää joka aamu täysin merkityksettömänä ihmisenä täysin tyhjänpäiväiseen maailmaan?
Kenties heillä, röyhkeinä miehinä, on naisensa, mutta senkin eron heihin olen kohta kuronut umpeen. Sitten olen yksinomaan voitolla.
Ystäväni, joka oli nähnyt tilanteen sivusta, ja joka on itse aikanaan paininut samojen demonien kanssa, kehui rohkeuttani ja aloitekykyäni, mutta huomautti, että minun olisi pitänyt edes yrittää virittää jotain muutakin kuin keskustelua jommankumman naisen kanssa. Perustelin hänelle, että pyrin vielä suhtautumaan asiaan lähinnä lähestymis- ja keskusteluharjoituksena, mutta jälkeenpäin ymmärsin, että hänhän oli oikeastaan oikeassa.
Tutustumiskynnyksen madaltaminen on toki tärkeä askel, mutta se ei ole viimeinen askel. "Pitää lakata häpeämästä omaa mieheyttä", lausui Panu Höglund juuri toisaalla neuvona naisten kanssa pärjäämättömille miehille, ja oli kyse sitten häpeän, arkuuden tai vaikkapa liioitellun herrasmiesmäisyyden selättämisestä, joskus on uskallettava olla heteromies, jos sitä sattuu olemaan, ja pyrittävä viemään juttu toiselle tasolle. Pyrkiä jatkoille, vaikkapa.
Ehkä ensi kerralla. Eilen todistin itselleni joka tapauksessa kykeneväni pääsemään siihen pisteeseen, jossa luonteva ja harkittu ehdotus olisi mahdollinen.
Mielenkiintoinen sivuhavainto: Olen aina aikaisemmin ollut hyvin neuroottinen kaikenlaisissa konfliktitilanteissa. Öykkärin tielle sattuminen on saanut minut helposti aidosti murhanhimoisen mutta voimattoman raivon valtaan pitkäksi aikaa. Eilen keikkapaikalle olikin sattunut kaksi öykkärin ihmistyyppiin kuuluvaa. Uhoajia, uhkailijoita, aggressiivisia mesoajia. (Nämäkö nyt sitten ovat niitä YTM:iä? Mielenkiintoista kyllä, en nähnyt koko iltana kummankaan seurassa ainuttakaan naista.)
Pyrkimykseni suhtautua naisten mahdollisiin torjuntoihin merkityksettöminä tai korkeintaan suuntaa antavina on näemmä ruokkinut tervettä hälläväliä-asennetta muillakin elämän osa-alueilla. Kykenin ensimmäistä kertaa jättämään uhoamiset ja tönimiset - ja tönijät - omaan arvoonsa. Onhan heidän jatkuva olemassaolonsa kuitenkin oikeutetusti sietämättömämpää kuin minun ajoittainen heidän vaikutuspiiriinsä ajautuminen. Kuinka tuskallista sen täytyykään olla, kun herää joka aamu täysin merkityksettömänä ihmisenä täysin tyhjänpäiväiseen maailmaan?
Kenties heillä, röyhkeinä miehinä, on naisensa, mutta senkin eron heihin olen kohta kuronut umpeen. Sitten olen yksinomaan voitolla.
keskiviikko 12. maaliskuuta 2008
Raportti 2
Kävin kahvilla.
Elokuvateatterin yhteydessä on sellainen viihtyisä kahvittelu/tuopittelupaikka, joka on tullut tutuksi siksi, että se on yksi harvoista paikoista tässä kaupungissa, joka on kolmeen asti auki eikä ole yökerho. Lähestyin siellä tyttökaksikkoa. Heille sopi kyllä mainiosti, että istun viereen, mutta he olivat kuitenkin niin syvällä ihmissuhdekeskustelussa, ettei heille voinut puhua. Vaikka uskonkin harkittuun "röyhkeyteen", on hyvä kuitenkin olla sen verran sosiaalista tilannetajua, että ymmärtää, milloin ei häiritä keskustelua. Sääli, sillä nätimpi heistä - sellainen silmälasipäinen, pidän silmälasipäisistä tytöistä - oli, mikäli tulkitsin oikein, sinkku ("onneks mulla ei oo sentään noita ongelmia").
Mieleen palasi kotiin kävellessä YouTubesta löytyvä Seduction School -pätkä (viisiosainen: 1 - 2 - 3 - 4 - 5) jossa kolme, sanokaamme, kehotyypiltään poikkeuksellista ihmistä on Jugglerin ja Johnny Saviourin opissa. En tiedä, mitä noille kolmelle on tapahtunut workshopin jälkeen, mutta joka tapauksessa olen heille hieman kateellinen. En ainoastaan siksi, että he ovat päässeet osaavien miesten koulutettavaksi, vaan myös heidän ympäristönsä tähden. Videosta päätellen katukuva siellä, missä he asuvat, on täynnä kiinnostavia naisia, kun taas täällä saa pahimmillaan kiertää kaupunkia tunnin nähdäkseen ainuttakaan. Ei auta itkeä, näillä korteilla pelataan.
Heidän saamansa kaltainen käytännön opastus ei ole myöskään minulle vaihtoehto. Minulla ei itselläni ole varaa minkäänlaiseen workshoppiin, ja vaikka olisikin, minne menisin? Kun katson videolta Johnny Saviouria, hän vaikuttaa sellaiselta tyypiltä, jonka kanssa voisin tulla toimeen. Sellainen rento, pipopäinen pitkätukka. Kun taas näen kuvan Jani Päivärinnasta, näen juuri sellaisen pseudoseurapiiriläisen, joita tämä maa on täynnä. Kenties hän osaa jotain, mutta mitä? Olen nähnyt videon eräästä Päivärinnan opissa olleesta. Sellainen lippatukka, kyseli kaupungilla naisilta, että "oottex lähös bilettää"? En ole sellainen, minusta ei tule sellaista, minä en halua sellaiseksi.
Oli miten oli, taival jatkuu. Huomenna vaihteeksi yöelämään livemusiikin perässä. Ajattelin ilmestyä keikkapaikalle luotaamaan ympäristöä jo varhaisessa vaiheessa. Keikat, taidenäyttelyiden avajaiset ja kaikenlaiset kulttuuririennot ovat sikäli otollisia tapahtumia, että ne tarjoavat automaattisen keskustelunaiheen kenen tahansa kanssa.
Elokuvateatterin yhteydessä on sellainen viihtyisä kahvittelu/tuopittelupaikka, joka on tullut tutuksi siksi, että se on yksi harvoista paikoista tässä kaupungissa, joka on kolmeen asti auki eikä ole yökerho. Lähestyin siellä tyttökaksikkoa. Heille sopi kyllä mainiosti, että istun viereen, mutta he olivat kuitenkin niin syvällä ihmissuhdekeskustelussa, ettei heille voinut puhua. Vaikka uskonkin harkittuun "röyhkeyteen", on hyvä kuitenkin olla sen verran sosiaalista tilannetajua, että ymmärtää, milloin ei häiritä keskustelua. Sääli, sillä nätimpi heistä - sellainen silmälasipäinen, pidän silmälasipäisistä tytöistä - oli, mikäli tulkitsin oikein, sinkku ("onneks mulla ei oo sentään noita ongelmia").
Mieleen palasi kotiin kävellessä YouTubesta löytyvä Seduction School -pätkä (viisiosainen: 1 - 2 - 3 - 4 - 5) jossa kolme, sanokaamme, kehotyypiltään poikkeuksellista ihmistä on Jugglerin ja Johnny Saviourin opissa. En tiedä, mitä noille kolmelle on tapahtunut workshopin jälkeen, mutta joka tapauksessa olen heille hieman kateellinen. En ainoastaan siksi, että he ovat päässeet osaavien miesten koulutettavaksi, vaan myös heidän ympäristönsä tähden. Videosta päätellen katukuva siellä, missä he asuvat, on täynnä kiinnostavia naisia, kun taas täällä saa pahimmillaan kiertää kaupunkia tunnin nähdäkseen ainuttakaan. Ei auta itkeä, näillä korteilla pelataan.
Heidän saamansa kaltainen käytännön opastus ei ole myöskään minulle vaihtoehto. Minulla ei itselläni ole varaa minkäänlaiseen workshoppiin, ja vaikka olisikin, minne menisin? Kun katson videolta Johnny Saviouria, hän vaikuttaa sellaiselta tyypiltä, jonka kanssa voisin tulla toimeen. Sellainen rento, pipopäinen pitkätukka. Kun taas näen kuvan Jani Päivärinnasta, näen juuri sellaisen pseudoseurapiiriläisen, joita tämä maa on täynnä. Kenties hän osaa jotain, mutta mitä? Olen nähnyt videon eräästä Päivärinnan opissa olleesta. Sellainen lippatukka, kyseli kaupungilla naisilta, että "oottex lähös bilettää"? En ole sellainen, minusta ei tule sellaista, minä en halua sellaiseksi.
Oli miten oli, taival jatkuu. Huomenna vaihteeksi yöelämään livemusiikin perässä. Ajattelin ilmestyä keikkapaikalle luotaamaan ympäristöä jo varhaisessa vaiheessa. Keikat, taidenäyttelyiden avajaiset ja kaikenlaiset kulttuuririennot ovat sikäli otollisia tapahtumia, että ne tarjoavat automaattisen keskustelunaiheen kenen tahansa kanssa.
¡Libertad!
Ammennan ajattelumalleja ja toimintatapoja alakulttuurista, johon leimallisesti yhdistetään irtosuhteet. Tästä huolimatta en varsinaisesti tavoittele irtosuhteita. En myöskään varsinaisesti halua olla pelimies, tai pickup artist, tai mitä termiä kukin haluaakaan käyttää. En ainakaan itsetarkoituksellisesti. Ajattelen ennemminkin pyrkiväni poimimaan rusinat päältä, ja omaksumaan pelimiehuudesta vain sen vähimmäismäärän, jonka tarvitsen viettääkseni rikasta ja tyydyttävää sukupuolielämää.
Kuten moni muukin, joka on tälle tielle lähtenyt, unelmoin rakkaudesta. Elämänkumppanista, ihmisestä, jonka kanssa rakentaa yhteinen tulevaisuus. En kuitenkaan usko olevani siihen vielä valmis. Kyse ei ole sitoutumiskammosta vaan selkeästä realismista. Elämäni on murrostilassa. Pyrin vaihtamaan koulua, mikä tarkoittaa, etten tiedä edes missä kaupungissa asun puolen vuoden kuluttua. Minun olisi siis väärin uskotella kenellekään kykeneväni tarjoamaan mitään vakaata juuri nyt. Toisaalta eipä niitä valoja parisuhteen alkuaskelilla kai vannotakaan?
Vaikken tavoittele irtosuhteita, en pidä niitä ajatuksena myöskään poissuljettavina. Ymmärrän toki, että irtosuhteista on turha hakea mitään hetkellistä hauskanpitoa merkityksellisempää, ja olen myös nähnyt, kuinka jatkuvasti vaihtuvien partnereiden pyörteeseen ajautuminen voi rikkoa ihmistä. Kohtuus kaikessa. Mikäli rakkaus on vielä vuosien päässä, viettäisin jo sitä odotellessa toki mielelläni nautinnollisia hetkiä. Pohjimmiltaan kyse ei kuitenkaan ole panoista, vaan vapaudesta.
Mikäli pidattäydyn seksistä, haluan, että se on minun oma valintani. Tällä hetkellä se ei ole. Selibaatti ei ole minulle vaihtoehto, vaan oletusarvoinen tila. Haluan voida valita aktiivisen sukupuolielämän, ja kenties jonain päivänä vakituisen partnerin, jota aidosti rakastan. Tähän valinnanvapauteen ei nähdäkseni ole muuta väylää kuin ympäristön tarkkailu, naisten mieltymysten ja miehiin kohdistuvien vaatimusten tunnistaminen, ja näiltä osin ympäristöön mukautuminen.
Kyky mukautua ympäristöön ja täyttää sen vaatimukset on elämän ja menestyksen perusvaatimus niin sivistyksessä kuin luonnossakin. Kaikki, evoluutiosta ja luonnonvalinnasta lähtien, perustuu siihen. Eläin ei kykene valitsemaan suojaväriä, piikkipeitettä tai muita hyödyllisiä fyysisiä ominaisuuksia. Ihminen puolestaan on sekä abstraktiin ajatteluun kykenevänä että sivistyneessä yhteiskunnassa elävänä olentona sikäli armollisessa asemassa, että hän ei ole täysin perimänsä armoilla. Oman elinympäristönsä puitteissa homo sapiens on eräs luomakunnan huikeimmista sopeutujista. Hän kykenee päättäväisyyden ja järjestelmällisyyden voimin muokkaamaan niin geneettisen kuin kulttuurillisenkin ohjelmointinsa ilmenemismuotoja, ja tasapainottamaan maailmankaikkeuden noppia itselleen suotuisalla tavalla.
Siitä kyse on pohjimmiltaan; vapaudesta. Vapaudesta päättää omasta seksuaalisuudestaan ja valita itse selibaatin ja sukupuolielämän väliltä. Tuon vapauden tulen saavuttamaan työlläni, kesti se sitten kuukausia tai vuosia.
Kuten moni muukin, joka on tälle tielle lähtenyt, unelmoin rakkaudesta. Elämänkumppanista, ihmisestä, jonka kanssa rakentaa yhteinen tulevaisuus. En kuitenkaan usko olevani siihen vielä valmis. Kyse ei ole sitoutumiskammosta vaan selkeästä realismista. Elämäni on murrostilassa. Pyrin vaihtamaan koulua, mikä tarkoittaa, etten tiedä edes missä kaupungissa asun puolen vuoden kuluttua. Minun olisi siis väärin uskotella kenellekään kykeneväni tarjoamaan mitään vakaata juuri nyt. Toisaalta eipä niitä valoja parisuhteen alkuaskelilla kai vannotakaan?
Vaikken tavoittele irtosuhteita, en pidä niitä ajatuksena myöskään poissuljettavina. Ymmärrän toki, että irtosuhteista on turha hakea mitään hetkellistä hauskanpitoa merkityksellisempää, ja olen myös nähnyt, kuinka jatkuvasti vaihtuvien partnereiden pyörteeseen ajautuminen voi rikkoa ihmistä. Kohtuus kaikessa. Mikäli rakkaus on vielä vuosien päässä, viettäisin jo sitä odotellessa toki mielelläni nautinnollisia hetkiä. Pohjimmiltaan kyse ei kuitenkaan ole panoista, vaan vapaudesta.
Mikäli pidattäydyn seksistä, haluan, että se on minun oma valintani. Tällä hetkellä se ei ole. Selibaatti ei ole minulle vaihtoehto, vaan oletusarvoinen tila. Haluan voida valita aktiivisen sukupuolielämän, ja kenties jonain päivänä vakituisen partnerin, jota aidosti rakastan. Tähän valinnanvapauteen ei nähdäkseni ole muuta väylää kuin ympäristön tarkkailu, naisten mieltymysten ja miehiin kohdistuvien vaatimusten tunnistaminen, ja näiltä osin ympäristöön mukautuminen.
Kyky mukautua ympäristöön ja täyttää sen vaatimukset on elämän ja menestyksen perusvaatimus niin sivistyksessä kuin luonnossakin. Kaikki, evoluutiosta ja luonnonvalinnasta lähtien, perustuu siihen. Eläin ei kykene valitsemaan suojaväriä, piikkipeitettä tai muita hyödyllisiä fyysisiä ominaisuuksia. Ihminen puolestaan on sekä abstraktiin ajatteluun kykenevänä että sivistyneessä yhteiskunnassa elävänä olentona sikäli armollisessa asemassa, että hän ei ole täysin perimänsä armoilla. Oman elinympäristönsä puitteissa homo sapiens on eräs luomakunnan huikeimmista sopeutujista. Hän kykenee päättäväisyyden ja järjestelmällisyyden voimin muokkaamaan niin geneettisen kuin kulttuurillisenkin ohjelmointinsa ilmenemismuotoja, ja tasapainottamaan maailmankaikkeuden noppia itselleen suotuisalla tavalla.
Siitä kyse on pohjimmiltaan; vapaudesta. Vapaudesta päättää omasta seksuaalisuudestaan ja valita itse selibaatin ja sukupuolielämän väliltä. Tuon vapauden tulen saavuttamaan työlläni, kesti se sitten kuukausia tai vuosia.
tiistai 11. maaliskuuta 2008
Raportti 1
Sanoista tekoihin, eli ensimmäisen kenttäraportin aika. Koska olen vielä aivan avuton, myönnän jo kättelyssä, että varhaisen vaiheen raportit tuskin tulevat olemaan kovin jännittävää luettavaa. En aio kuitenkaan antaa itseni piiloutua julkaisukynnyksen taa, vaan julkaisen mitättömimmätkin yritykseni ja noloimmatkin kompurointini. Näin asetan itselleni todistustaakan, joka velvoittaa ja kannustaa minua pyrkimään elämään kuten opetan. Jos en pyrkisi, olisi tämä blogi pelkkää tyhjää sanahelinää.
Tältä päivältä en valitettavasti voi raportoida käytännön edistysaskelia.
Parin tunnin kierrokseni kaupungilla vei minut ensiksi kirjastoon. Koska luen mielelläni, kirjasto tuntuu luontevalta paikalta viettää aikaa ja tarkkailla ympäristöä hyllyjen selailun lomassa. Lisäksi kirjasto on profiloitunut ympäristö - siellä aikaansa viettävät naiset ovat varmasti keskimäärin lähempänä minua kuin vaikkapa yökerhossa. Näin muutaman viehättävän tytön, mutta en keksinyt ainuttakaan avausta. Lehtipuolella näin kyllä yhden tytön lukemassa valokuvausaiheista lehteä, siitä olisi kaiketi voinut kysyä jotakin, mutta menin jäihin.
Kirjaston jälkeen kokeilin kävelykatua ja kauppakeskuksia, mutta ne eivät tuottaneet minkäänlaista tulosta. Kenties tällä erää olisi syytä jättää ne vähemmälle huomiolle. Tänään oli vuoden tähän mennessä lämpimin päivä, mikä merkitsee sitä, että kevät on tuloillaan - lämpimämpien säiden saapuessa kävelykatu ja puistot lienevät otollisempia paikkoja tavata omaa ikäluokkaani olevia naisia.
Lopuksi kokeilin ruokakauppaa. Osuin samanaikaisesti teehyllylle erään naisen kanssa. Katselimme molemmat samaa rooibos-teetä. Keksin heti avauksen: "Ootko koittanu tätä? Onko tää mistään kotosin?" En kuitenkaan sanonut mitään. En vaiennut aluksi pelosta, oloni oli hyvinkin itsevarma, mutta ennen kuin olin ehtinyt avata suutani, aloin kuitenkin analysoida, voiko jostain noin tyhjänpäiväisestä puhua kellekään. Analyysin myötä iski itsen kyseenalaistaminen, epävarmuus, pelko.
Kolmen sekunnin säännön ydin piilee tässä. On harhaanjohtavaa puhua rohkeuden keräämisestä. Sen sijaan tulisi puhua epävarmuuden keräämisen välttämisestä. Ylianalyyttinen, neuroottinen äly on hämmästyttävän tehokas ja nopea keksimään syitä, miksi olisi parempi ettei, miksei kannata, miksi pitäisi vaan antaa ihmisten olla. Kun toimii älyään nopeammin ja avaa suunsa ajoissa, on liian myöhäistä olla enää epävarma - pallo on jo liikkeellä.
Päivän opetus kuulukoon: minkä tahansa arkisen havainnon voi lausua kenelle tahansa.
Tältä päivältä en valitettavasti voi raportoida käytännön edistysaskelia.
Parin tunnin kierrokseni kaupungilla vei minut ensiksi kirjastoon. Koska luen mielelläni, kirjasto tuntuu luontevalta paikalta viettää aikaa ja tarkkailla ympäristöä hyllyjen selailun lomassa. Lisäksi kirjasto on profiloitunut ympäristö - siellä aikaansa viettävät naiset ovat varmasti keskimäärin lähempänä minua kuin vaikkapa yökerhossa. Näin muutaman viehättävän tytön, mutta en keksinyt ainuttakaan avausta. Lehtipuolella näin kyllä yhden tytön lukemassa valokuvausaiheista lehteä, siitä olisi kaiketi voinut kysyä jotakin, mutta menin jäihin.
Kirjaston jälkeen kokeilin kävelykatua ja kauppakeskuksia, mutta ne eivät tuottaneet minkäänlaista tulosta. Kenties tällä erää olisi syytä jättää ne vähemmälle huomiolle. Tänään oli vuoden tähän mennessä lämpimin päivä, mikä merkitsee sitä, että kevät on tuloillaan - lämpimämpien säiden saapuessa kävelykatu ja puistot lienevät otollisempia paikkoja tavata omaa ikäluokkaani olevia naisia.
Lopuksi kokeilin ruokakauppaa. Osuin samanaikaisesti teehyllylle erään naisen kanssa. Katselimme molemmat samaa rooibos-teetä. Keksin heti avauksen: "Ootko koittanu tätä? Onko tää mistään kotosin?" En kuitenkaan sanonut mitään. En vaiennut aluksi pelosta, oloni oli hyvinkin itsevarma, mutta ennen kuin olin ehtinyt avata suutani, aloin kuitenkin analysoida, voiko jostain noin tyhjänpäiväisestä puhua kellekään. Analyysin myötä iski itsen kyseenalaistaminen, epävarmuus, pelko.
Kolmen sekunnin säännön ydin piilee tässä. On harhaanjohtavaa puhua rohkeuden keräämisestä. Sen sijaan tulisi puhua epävarmuuden keräämisen välttämisestä. Ylianalyyttinen, neuroottinen äly on hämmästyttävän tehokas ja nopea keksimään syitä, miksi olisi parempi ettei, miksei kannata, miksi pitäisi vaan antaa ihmisten olla. Kun toimii älyään nopeammin ja avaa suunsa ajoissa, on liian myöhäistä olla enää epävarma - pallo on jo liikkeellä.
Päivän opetus kuulukoon: minkä tahansa arkisen havainnon voi lausua kenelle tahansa.
Tuhansien murheellisten laulujen maa
Suomalainen vastaa kymmentä ryssää. Suomalainen vastaa vain jos kysytään.
Menestys ja joukosta erottuminen kulkevat aina käsi kädessä. Vain se vaihtelee, kumpi on syy ja kumpi seuraus. Suurtekoja tehneet ovat jääneet historian lehdille kirkkaina valopilkkuina. Ihmisjoukosta edukseen karismaattisina ja säteilevinä erottuvat yksilöt puolestaan menestyvät ihmisten kanssa.
Suomalaisten joukosta, oman kaupunkini asukkaiden joukosta puhumattakaan, on päättäväisten yksilöiden onneksi teoriassa äärimmäisen helppo ottaa ensimmäinen askel kohti erottautumista. Siihen riittää se, että avaa suunsa joskus selvinpäin. Suomalainen pitää kunnia-asiana, että mitään smalltalkkiahan ei perkele. Kun paikalle tulee ulkomaalainen, jolle moisia kunnia-asioita ei ole opetettu, hän näyttäytyy mielenkiintoisena, karismaattisena ja poikkeuksellisena. Tällöin suomalainen jurottava mies syventyy yhä voimakkaammin jurottamiseensa, ottaa pari tuoppia lisää (mikäli siis juo: markkina-arvoteoreetikkohan puolestaan on yleensä raitis, ja pitää raittiuttaan ylitsepääsemättömänä esteenä), ja kiroaa Lord Selibacyn tavoin helvettiin kaiken maailman mokkakikkelit. Olenkin ottanut Lord Selibacyn itselleni eräänlaiseksi käänteiseksi Jeesukseksi. Mietin usein, mitä hän ei tekisi.
Mutta sen syvemmälle en monikulttuurisuuden analyysiin lähde. Ilmiö kiinnostaa minua toki kansalaisena, mutta tämän blogin kirjoittajana se ei kiinnosta minua pätkääkään.
Markkina-arvoteoria vaikuttaa olevan yksinoikeudella suomalainen ilmiö. Wikipedian languages-linkkilista vertaa ATM:ää AFC:hen, mutta kyse ei ole samasta asiasta. Ero piilee termien vastakohdissa. Sekä ATM:ksi että AFC:ksi tullaan toki syntymän ja opittujen mallien kautta. Markkina-arvoteoria opettaa, että myös korkeampitasoiseksi mieheksi synnytään tai tullaan yksinomaan Jumalan asemassa olevan sosiaalisen ympäristön armosta. Pelimiesteoria sen sijaan opettaa, että AFC voi tulla pickup artistiksi omien pyrkimystensä kautta.
MA-teoreetikoille toki hatunnosto siitä, että he, kuten minäkin, vaativat äänekkäästi niiden suosittujen ihanteiden hävittämistä, jotka opettavat nuorille miehille herkässä iässä, että mies kyllä kelpaa, kunhan vain on kunnollinen. Surkeasta naismenestyksestä kärsivälle yksilölle sen sijaan MA-teoria ei tarjoa minkäänlaista ratkaisua. Yksilölle MA-teoria tarjoaa pelkästään toivottomuutta, eikä mikään ole sen helpompaa kuin vailla toivoa eläminen, sillä toivottomuus vapauttaa vaikeiden ratkaisujen tekemisestä. Yksilölle MA-diskurssi on täsmälleen samanlaista oopiumia kuin se psykopälpätys, jota vastaan se on asettunut. Se on täsmälleen yhtä haitallista, ja se vaatii vastakappaleekseen reilusti tervettä pelimiesdiskurssia.
Menestys ja joukosta erottuminen kulkevat aina käsi kädessä. Vain se vaihtelee, kumpi on syy ja kumpi seuraus. Suurtekoja tehneet ovat jääneet historian lehdille kirkkaina valopilkkuina. Ihmisjoukosta edukseen karismaattisina ja säteilevinä erottuvat yksilöt puolestaan menestyvät ihmisten kanssa.
Suomalaisten joukosta, oman kaupunkini asukkaiden joukosta puhumattakaan, on päättäväisten yksilöiden onneksi teoriassa äärimmäisen helppo ottaa ensimmäinen askel kohti erottautumista. Siihen riittää se, että avaa suunsa joskus selvinpäin. Suomalainen pitää kunnia-asiana, että mitään smalltalkkiahan ei perkele. Kun paikalle tulee ulkomaalainen, jolle moisia kunnia-asioita ei ole opetettu, hän näyttäytyy mielenkiintoisena, karismaattisena ja poikkeuksellisena. Tällöin suomalainen jurottava mies syventyy yhä voimakkaammin jurottamiseensa, ottaa pari tuoppia lisää (mikäli siis juo: markkina-arvoteoreetikkohan puolestaan on yleensä raitis, ja pitää raittiuttaan ylitsepääsemättömänä esteenä), ja kiroaa Lord Selibacyn tavoin helvettiin kaiken maailman mokkakikkelit. Olenkin ottanut Lord Selibacyn itselleni eräänlaiseksi käänteiseksi Jeesukseksi. Mietin usein, mitä hän ei tekisi.
Mutta sen syvemmälle en monikulttuurisuuden analyysiin lähde. Ilmiö kiinnostaa minua toki kansalaisena, mutta tämän blogin kirjoittajana se ei kiinnosta minua pätkääkään.
Markkina-arvoteoria vaikuttaa olevan yksinoikeudella suomalainen ilmiö. Wikipedian languages-linkkilista vertaa ATM:ää AFC:hen, mutta kyse ei ole samasta asiasta. Ero piilee termien vastakohdissa. Sekä ATM:ksi että AFC:ksi tullaan toki syntymän ja opittujen mallien kautta. Markkina-arvoteoria opettaa, että myös korkeampitasoiseksi mieheksi synnytään tai tullaan yksinomaan Jumalan asemassa olevan sosiaalisen ympäristön armosta. Pelimiesteoria sen sijaan opettaa, että AFC voi tulla pickup artistiksi omien pyrkimystensä kautta.
MA-teoreetikoille toki hatunnosto siitä, että he, kuten minäkin, vaativat äänekkäästi niiden suosittujen ihanteiden hävittämistä, jotka opettavat nuorille miehille herkässä iässä, että mies kyllä kelpaa, kunhan vain on kunnollinen. Surkeasta naismenestyksestä kärsivälle yksilölle sen sijaan MA-teoria ei tarjoa minkäänlaista ratkaisua. Yksilölle MA-teoria tarjoaa pelkästään toivottomuutta, eikä mikään ole sen helpompaa kuin vailla toivoa eläminen, sillä toivottomuus vapauttaa vaikeiden ratkaisujen tekemisestä. Yksilölle MA-diskurssi on täsmälleen samanlaista oopiumia kuin se psykopälpätys, jota vastaan se on asettunut. Se on täsmälleen yhtä haitallista, ja se vaatii vastakappaleekseen reilusti tervettä pelimiesdiskurssia.
maanantai 10. maaliskuuta 2008
Kiltteydestä ja semantiikasta, sekä projektin vaiheesta
Eilen ystäväni kanssa käymästäni keskustelusta päätellen minun olisi aiheellista kertoa, mistä puhun, kun puhun kiltteydestä.
Ystävällisyys on hyve. Muiden ihmisten huomioonottaminen on elintärkeää yhteiskunnan, yhteisöjen ja kaiken ihmisten välisen toiminnan kannalta. Kyky uhrautumiseen on läheisten ihmissuhteiden peruspilari. Kiltteys koostuu elementeistä, jotka ovat sinänsä positiiviisia, mutta jotka kiltteytenä voimistuvat kaiken muun poikkeuksetta ohittavaksi kuristuspannaksi.
Kiltteys on ystävällisyyttä niille, jotka eivät ystävällisyyttä ansaitse. Kiltteys on muiden asettamista aina etusijalle. Kiltti ihminen ei tohdi. Kun joku kiinnostuu kiltistä ihmisestä, tämä palkitsee kiinnostuksen herkeämättömällä huomiolla.
Jo sana "kiltti", adjektiivina, kuulostaa ällöttävän herttaiselta. Sitä ei voi olla lausumatta samaan äänensävyyn kuin "lämminhenkinen komedia". Kiltti ihminen on lempeä. Aina. Häneltä on turha odottaa muuta kun lempeyttä. Hän ei tekisi pahaa kärpäsellekään. Hän on kiltti. Mitä kiinnostavaa sellaisessa ihmisessä on? Kuinka sellainen ihminen voi edes pärjätä elämässä?
Pohjimmiltaan kiltti ihminen uskoo jonkinlaiseen karmaan. Hän uskoo, että hänen uhrautuvaisuutensa hyve kiertää takaisin suoraan hänen luoksensa. Hän ottaa muiden elämän harteilleen ja sysää omansa syrjään, sillä hän on oppinut, että on absoluuttisen väärin olla itsekäs. Kiltin ihmisen kiltteys on itsestäänselvyys. Sitä ei tarvitse maksaa takaisin. Sitä ei makseta takaisin. Toistuvat laiminlyönnit tekevät vääjäämättä kiltistä ihmisestä onton kynnysmaton tai katkeroituneen kusipään.
Väite, että naiset ihastuvat röyhkeisiin paskiaisiin, on toki aivan hirveä klisee, joka tulisi heivata romukoppaan. Ihmiset eivät viehäty röyhkeydestä ja epähuomaavaisuudesta sinänsä. Ihmiset viehättyvät kiltteyden poissaolosta. Kuinka kukaan voisi edes huomata ihmistä, jonka pohjaton pyyteettömyys estää tätä edes tekemästä itseään läsnäolevaksi?
--
Hieman projektista. Tämänhetkisen vaiheen tarkoitus on yksinkertaisesti totuttaa minua lähestymään naisia. Muuallakin kuin baarissa. Baari-illat muodostavat vain pienen osan elämästä, ja niihin keskittyminen jättäisi runsaasti hyvää harjoitusaikaa käyttämättä. Baariympäristössä naiset ovat myös varautuneempia, sillä he tietävät, että kaupungin jokainen hyypiö on liikkeellä iskutarkoituksissa juuri tänään. Arkisten harjoituskenttieni joukkoon olen valinnut kauppakeskukset, ruokakaupan ja kirjaston.
En ole edennyt aivan niin hyvin kuin olisin toivonut. Noin parin viikon aikana olen kyennyt alle kymmeneen lähestymiseen, joiden lopptulokset ovat vaihdelleet hämmennyksestä ja vaivautuneisuudesta aidosti miellyttäviin keskustelutuokioihin. Puihinkin menneet pelinavaukset ovat pikaisen pettymyksen laannuttua herättäneen minussa voitonriemun siitä, että olen ylittänyt itseni. Tiedän, että on mahdotonta hävitä mitään. Siksi onkin niin turhauttavaa huomata vieläkin pelkäävänsä. Kun minulla on tilaisuus lähestyä kiinnostavaa naista, menen jumiin täysin perusteettomasta pelosta.
En usko, että pääsen koskaan täysin päänsisäisistä jännitteistäni eroon. Ne ovat olleet osa minua varhaisnuoruudestani lähtien. Olen kuitenkin vakaasti päättänyt oppia selättämään ne. Jokainen kerta, kun siihen kykenen, on yksi mahdollisuus lisää johonkin arvokkaaseen jonkun viehättävän ihmisen kanssa.
Päivittäin. Tänään en onnistunut - ainakaan vielä.
Ystävällisyys on hyve. Muiden ihmisten huomioonottaminen on elintärkeää yhteiskunnan, yhteisöjen ja kaiken ihmisten välisen toiminnan kannalta. Kyky uhrautumiseen on läheisten ihmissuhteiden peruspilari. Kiltteys koostuu elementeistä, jotka ovat sinänsä positiiviisia, mutta jotka kiltteytenä voimistuvat kaiken muun poikkeuksetta ohittavaksi kuristuspannaksi.
Kiltteys on ystävällisyyttä niille, jotka eivät ystävällisyyttä ansaitse. Kiltteys on muiden asettamista aina etusijalle. Kiltti ihminen ei tohdi. Kun joku kiinnostuu kiltistä ihmisestä, tämä palkitsee kiinnostuksen herkeämättömällä huomiolla.
Jo sana "kiltti", adjektiivina, kuulostaa ällöttävän herttaiselta. Sitä ei voi olla lausumatta samaan äänensävyyn kuin "lämminhenkinen komedia". Kiltti ihminen on lempeä. Aina. Häneltä on turha odottaa muuta kun lempeyttä. Hän ei tekisi pahaa kärpäsellekään. Hän on kiltti. Mitä kiinnostavaa sellaisessa ihmisessä on? Kuinka sellainen ihminen voi edes pärjätä elämässä?
Pohjimmiltaan kiltti ihminen uskoo jonkinlaiseen karmaan. Hän uskoo, että hänen uhrautuvaisuutensa hyve kiertää takaisin suoraan hänen luoksensa. Hän ottaa muiden elämän harteilleen ja sysää omansa syrjään, sillä hän on oppinut, että on absoluuttisen väärin olla itsekäs. Kiltin ihmisen kiltteys on itsestäänselvyys. Sitä ei tarvitse maksaa takaisin. Sitä ei makseta takaisin. Toistuvat laiminlyönnit tekevät vääjäämättä kiltistä ihmisestä onton kynnysmaton tai katkeroituneen kusipään.
Väite, että naiset ihastuvat röyhkeisiin paskiaisiin, on toki aivan hirveä klisee, joka tulisi heivata romukoppaan. Ihmiset eivät viehäty röyhkeydestä ja epähuomaavaisuudesta sinänsä. Ihmiset viehättyvät kiltteyden poissaolosta. Kuinka kukaan voisi edes huomata ihmistä, jonka pohjaton pyyteettömyys estää tätä edes tekemästä itseään läsnäolevaksi?
--
Hieman projektista. Tämänhetkisen vaiheen tarkoitus on yksinkertaisesti totuttaa minua lähestymään naisia. Muuallakin kuin baarissa. Baari-illat muodostavat vain pienen osan elämästä, ja niihin keskittyminen jättäisi runsaasti hyvää harjoitusaikaa käyttämättä. Baariympäristössä naiset ovat myös varautuneempia, sillä he tietävät, että kaupungin jokainen hyypiö on liikkeellä iskutarkoituksissa juuri tänään. Arkisten harjoituskenttieni joukkoon olen valinnut kauppakeskukset, ruokakaupan ja kirjaston.
En ole edennyt aivan niin hyvin kuin olisin toivonut. Noin parin viikon aikana olen kyennyt alle kymmeneen lähestymiseen, joiden lopptulokset ovat vaihdelleet hämmennyksestä ja vaivautuneisuudesta aidosti miellyttäviin keskustelutuokioihin. Puihinkin menneet pelinavaukset ovat pikaisen pettymyksen laannuttua herättäneen minussa voitonriemun siitä, että olen ylittänyt itseni. Tiedän, että on mahdotonta hävitä mitään. Siksi onkin niin turhauttavaa huomata vieläkin pelkäävänsä. Kun minulla on tilaisuus lähestyä kiinnostavaa naista, menen jumiin täysin perusteettomasta pelosta.
En usko, että pääsen koskaan täysin päänsisäisistä jännitteistäni eroon. Ne ovat olleet osa minua varhaisnuoruudestani lähtien. Olen kuitenkin vakaasti päättänyt oppia selättämään ne. Jokainen kerta, kun siihen kykenen, on yksi mahdollisuus lisää johonkin arvokkaaseen jonkun viehättävän ihmisen kanssa.
Päivittäin. Tänään en onnistunut - ainakaan vielä.
sunnuntai 9. maaliskuuta 2008
Hyvää iltaa
Hyvää iltaa, ja ajatuksista tekojen lisäksi myös sanoihin.
Olen muutamaa viikkoa vaille 27-vuotias ikiopiskelija. Muusikko, runoilija, näyttelijä. Taiteilijapiireissä liikkuva nuori mies. Mikäli minulla olisi parta, olisin parrakas filosofi. Silminnäkijälausunnot todistavat, että minut on joskus nähty ravitsemusliikkeessä tuopin äärellä.
Nyt, viimeistään edellisen kappaleen viimeisen lauseen jälkeen, te siellä Blogistanissa mietitte, että tuossapa juuri sellainen öyhöttäjärenttu joka ei voi päätään kääntää kaatamatta epähuomiossa vähintään kolmea naista. Niinhän sitä luulisi. Tähänastisen elämäni aikana en ole vielä päässyt kokeilemaan pissavärkkien sovittamista, ja suudelmiakin olen vaihtanut vain kourallisen, joista ainoastaan yksi on merkinnyt jotain. Sanomattakin selvää, että en ole kertaakaan seurustellut.
Vaan arvatkaapa mitä? Minä kieltäydyn olemasta tasoltani alempi kuin kukaan muukaan.
Olen kokenut elämäni aikana paljon vieraannuttavaa ja itseluottamusta nakertavaa. Kieltäydyn kuitenkin olemasta uhri. Minä kieltäydyn pitämästä harteillani masturboivan marttyyrin mustaa kaapua; vaihdan sen mieluummin uuskeikarin vakosamettiseen pikkutakkiin.
Tästä hetkestä alkaen aion myös dokumentoida sen, mitä teen asian eteen käytännössä. Koen tämän miltei velvollisuudekseni, sillä rakentavan ajattelun ja oman vastuun äänet ovat tässä maassa äärimmäisen harvassa. Toisaalla ovat ristiinnaulitut ATM:t, jotka ristiltään näkevät ja kommentoivat silmänkantamattomiin ympärillään ulottuvaa joukkopano-orgiaa, ja toisaalla aidon rakkauden idealistit, jotka julistavat passiivisuutta parisuhdemarkkinoilla ja luottamista kohtaloon, joka kyllä tuo jokaisen luokse sen juuri hänelle tarkoitetun maailman ihanimman naisen, kunhan hän vain jaksaa odottaa, kunhan hän vain on oma itsensä.
Jossain syrjässä ovat ne molempien inhoamat paariat, jotka kehtaavat myöntää lukeneensa Neil Straussin Pelimiehen - jostain DeAngelosta puhumattakaan, sehän on jo satanistista mustaa magiaa - tai jotka kehtaavat myöntää ylipäätänsä suhtautuvansa ongelmaan ratkaisukeskeisesti. Itseään kehittäviä, sosiaalisia taitojaan tietoisesti harjaannuttavia yksilöitä pidetään epätoivoisina minuutensa myyjinä. Surkuhupaisina hyypiöinä, jotka eivät muuten saa. Eivät ehkä muuten saisikaan, mutta Herran tähden, voisiko joku lopultakin kertoa minulle, mikä mukamas tekee siitä, että asialle tekee jotain, niin halveksuttavan synnin?
Kunnes joku kantansa riittävän hyvin perustelee, minä kieltäydyn olemasta uhri.
Kieltäydyn olemasta riittämättömyyden ja itsensä vähättelyn ihannoimisen uhri. Kieltäydyn piiloutumasta mukavien turvaverkkojen taa. Kieltäydyn tuottamasta ympäristölleni vähäisintä mahdollista häiriötä. Kieltäydyn maksamasta jatkuvan sovinnaisuuden ja soveliaisuuden hintaa. Kieltäydyn olemasta kiltti. Kilttiys on jatkuvaa lammasmaista pyyteettömyyttä ja muiden asettamista itsen edelle. Kiltti ihminen ei ota vastuuta omasta elämästään, omasta onnellisuudestaan. Minä kieltäydyn olemasta kiltti.
Käytännössä tällä hetkellä pyrin puhumaan naisille. Tuntemattomille naisille. Päivittäisenä rutiinina. Ihanteellisesti vähintään kerran päivässä. Ympäristöni ei tee tätä helpoksi. Asun kaupungissa, jolla on kautta maan aivan ansaittu maine itseriittoisuuden tyyssijana. Minulla ei kuitenkaan ole varaa luovuttaa. Aika kuluu, junat lähtevät yksi kerrallaan. En kuuntele enää hyvää tarkoittavien ihmisten harhaanjohtavia latteuksia - jonain päivänä tulee olemaan liian myöhäistä. On toimittava, kun vielä on aikaa.
Aion dokumentoida tänne päivittäiset ajatukseni, jaakobinpainini ja pyrkimykseni, takaiskuni ja edistysaskeleeni. Aion tehdä tämän hahmottaakseni paremmin itse oman tilanteeni. Koska satun nauttimaan tällä hetkellä poikkeuksellisen voimakkaasta suuruudenhulluuden puuskasta, kehtaan myös ilmoittaa tekeväni tämän palveluksena sadoille muille nuorille miehille tässä maassa. Miehille, jotka eivät ole saaneet elämältä kaikkea tahtomaansa. Miehille, jotka uskovat olevansa oikeutettuja kaipaamaan läheisyyttä ja seksiä, mutta jotka myös ymmärtävät, että tässä maailmassa ei ansaitse minkäänlaista onnea, jonka eteen ei ole valmis tekemään töitä.
Aion tehdä tämän, sillä riittävän moni muu ei tee.
Olen muutamaa viikkoa vaille 27-vuotias ikiopiskelija. Muusikko, runoilija, näyttelijä. Taiteilijapiireissä liikkuva nuori mies. Mikäli minulla olisi parta, olisin parrakas filosofi. Silminnäkijälausunnot todistavat, että minut on joskus nähty ravitsemusliikkeessä tuopin äärellä.
Nyt, viimeistään edellisen kappaleen viimeisen lauseen jälkeen, te siellä Blogistanissa mietitte, että tuossapa juuri sellainen öyhöttäjärenttu joka ei voi päätään kääntää kaatamatta epähuomiossa vähintään kolmea naista. Niinhän sitä luulisi. Tähänastisen elämäni aikana en ole vielä päässyt kokeilemaan pissavärkkien sovittamista, ja suudelmiakin olen vaihtanut vain kourallisen, joista ainoastaan yksi on merkinnyt jotain. Sanomattakin selvää, että en ole kertaakaan seurustellut.
Vaan arvatkaapa mitä? Minä kieltäydyn olemasta tasoltani alempi kuin kukaan muukaan.
Olen kokenut elämäni aikana paljon vieraannuttavaa ja itseluottamusta nakertavaa. Kieltäydyn kuitenkin olemasta uhri. Minä kieltäydyn pitämästä harteillani masturboivan marttyyrin mustaa kaapua; vaihdan sen mieluummin uuskeikarin vakosamettiseen pikkutakkiin.
Tästä hetkestä alkaen aion myös dokumentoida sen, mitä teen asian eteen käytännössä. Koen tämän miltei velvollisuudekseni, sillä rakentavan ajattelun ja oman vastuun äänet ovat tässä maassa äärimmäisen harvassa. Toisaalla ovat ristiinnaulitut ATM:t, jotka ristiltään näkevät ja kommentoivat silmänkantamattomiin ympärillään ulottuvaa joukkopano-orgiaa, ja toisaalla aidon rakkauden idealistit, jotka julistavat passiivisuutta parisuhdemarkkinoilla ja luottamista kohtaloon, joka kyllä tuo jokaisen luokse sen juuri hänelle tarkoitetun maailman ihanimman naisen, kunhan hän vain jaksaa odottaa, kunhan hän vain on oma itsensä.
Jossain syrjässä ovat ne molempien inhoamat paariat, jotka kehtaavat myöntää lukeneensa Neil Straussin Pelimiehen - jostain DeAngelosta puhumattakaan, sehän on jo satanistista mustaa magiaa - tai jotka kehtaavat myöntää ylipäätänsä suhtautuvansa ongelmaan ratkaisukeskeisesti. Itseään kehittäviä, sosiaalisia taitojaan tietoisesti harjaannuttavia yksilöitä pidetään epätoivoisina minuutensa myyjinä. Surkuhupaisina hyypiöinä, jotka eivät muuten saa. Eivät ehkä muuten saisikaan, mutta Herran tähden, voisiko joku lopultakin kertoa minulle, mikä mukamas tekee siitä, että asialle tekee jotain, niin halveksuttavan synnin?
Kunnes joku kantansa riittävän hyvin perustelee, minä kieltäydyn olemasta uhri.
Kieltäydyn olemasta riittämättömyyden ja itsensä vähättelyn ihannoimisen uhri. Kieltäydyn piiloutumasta mukavien turvaverkkojen taa. Kieltäydyn tuottamasta ympäristölleni vähäisintä mahdollista häiriötä. Kieltäydyn maksamasta jatkuvan sovinnaisuuden ja soveliaisuuden hintaa. Kieltäydyn olemasta kiltti. Kilttiys on jatkuvaa lammasmaista pyyteettömyyttä ja muiden asettamista itsen edelle. Kiltti ihminen ei ota vastuuta omasta elämästään, omasta onnellisuudestaan. Minä kieltäydyn olemasta kiltti.
Käytännössä tällä hetkellä pyrin puhumaan naisille. Tuntemattomille naisille. Päivittäisenä rutiinina. Ihanteellisesti vähintään kerran päivässä. Ympäristöni ei tee tätä helpoksi. Asun kaupungissa, jolla on kautta maan aivan ansaittu maine itseriittoisuuden tyyssijana. Minulla ei kuitenkaan ole varaa luovuttaa. Aika kuluu, junat lähtevät yksi kerrallaan. En kuuntele enää hyvää tarkoittavien ihmisten harhaanjohtavia latteuksia - jonain päivänä tulee olemaan liian myöhäistä. On toimittava, kun vielä on aikaa.
Aion dokumentoida tänne päivittäiset ajatukseni, jaakobinpainini ja pyrkimykseni, takaiskuni ja edistysaskeleeni. Aion tehdä tämän hahmottaakseni paremmin itse oman tilanteeni. Koska satun nauttimaan tällä hetkellä poikkeuksellisen voimakkaasta suuruudenhulluuden puuskasta, kehtaan myös ilmoittaa tekeväni tämän palveluksena sadoille muille nuorille miehille tässä maassa. Miehille, jotka eivät ole saaneet elämältä kaikkea tahtomaansa. Miehille, jotka uskovat olevansa oikeutettuja kaipaamaan läheisyyttä ja seksiä, mutta jotka myös ymmärtävät, että tässä maailmassa ei ansaitse minkäänlaista onnea, jonka eteen ei ole valmis tekemään töitä.
Aion tehdä tämän, sillä riittävän moni muu ei tee.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)