Toisaalla, blogosfäärin kylmällä äärilaidalla, Suomen pahiten kaltoin kohdeltu mies ajattelee ääneen fantastisen oikeuden jakamista kaikille miehille. Oikeuden, joka parantaisi arvokkaiden miesten mahdollisuuksia saada pillua karsimalla geenipoolista vähäisemmät yksilöt. Kuten kaikenlaiset luonnonvalitsijat yleensä, Lord Selibacy pitää älyä, ja juuri spesifisen kaltaista älyä - omassa tapauksessaan matemaattis-loogista älyä - ihmisen tärkeimpänä arviointikriteerinä. Epäilemättä Lord Selibacy haluaa vaikuttaa nihilistiltä, mutta todellisena nihilistinä hän ymmärtäisi, että ainoastaan arvokäsitysten rajoittama yksilö lopettaisi viikatteen heiluttelun matematiikankokeen jälkeen, tai alottaisi sen siitä. Todellisena nihilistinä hän ymmärtäisi myös, että määrällisesti maailma tarvitsee enemmän laitteiden valmistajia, käyttäjiä ja huoltajia kuin suunnittelijoita, vaikka hän itse kuuluisikin jälkimmäiseen ryhmään.
Vaikka vaarallisesti tärähtäneiden yksilöiden harhaiset hourailut olisikin yleensä parempi jättää omaan arvoonsa, sai merkintä minut kuitenkin pohtimaan älyn ja muiden ominaisuuksien suhdetta, sikäli kun se blogin pääteemaa sivuaa.
Yläasteella ja lukiossa arvostin itsekin älyä ylitse kaiken. Pidin kehoani vain välineenä, jonka tehtävä on kuljettaa tietoisuuttani paikasta toiseen. Tietoisuutta, jonka fyysinen manifestoituma on kaikin puolin toissijainen. Keskityin ajattelutyöhön ja älyllisiin harrastuksiin ja laiminlöin kaiken muun, pukeutumisen, fyysisen kunnon, ajoittain jopa hygienian - ja ehdottomasti sosiaaliset hienoudet, jotka näin suoraa hyötyä tuottamattomina. Lopputulos lienee päivänselvä.
Yläasteella ja lukiossa maailma oli mustavalkoinen ja yksinkertaisuudessaan lohduton paikka. Etenkin yläasteella. Olin minä - älykäs ja erilainen - ja oli muu maailma, homogeeninen sekoitus kaikkea sitä, mitä minä en ollut. Kaikenlainen liikunnan harrastaminen oli minun maailmankäsityksessäni täysin erottamattomissa pahistelusta, uhoamisesta ja tupakkanurkalla notkumisesta. Asiaa ei suinkaan helpottanut liikunnanopettaja, jonka käsitys liikunnanopettajan tehtävistä oli se, että liikunnanopettaja jakaa oppilaille sählymailat ja siirtyy pariksi tunniksi parantelemaan krapulaansa, ja tyytyy jakamaan huonommin pärjääville todistuksiin armoseiskoja sen sijaan että aidosti innostaisi heitä liikkumaan.
Elämme maailmassa, jossa keskinkertaisellakin älyllä varustettu yksilö kykenee oikein mainiosti viettämään mielekästä ja onnellista elämää. Fyysinen kunto sen sijaan on jokaiselle kriittinen tekijä, sillä siinä piilee kaiken toimintakyvyn pohja, niin fyysisen kuin henkisenkin. Yksinkertaista; kone ei toimi, jos se on rikki. Älyn palvonta on varmasti viehättävää sellaiselle, jolle äly on vahvin ominaisuus, mutta se on myös jokseenkin keskenkasvuista ja näkemyksellisesti kapea-alaista, ja muiden ominaisuuksien laiminlyöntiin johtaessa jopa vaarallista.
Fyysinen kunto nivoutuu myös blogin teemaan, sillä myönsimme sitä itsellemme tai emme, kunnossa pidetty kroppa vetoaa jokaiseen meistä enemmän kuin laiminlyöty. Yhä suoremmin blogin teemaan kytkeytyy sosiaalinen kyvykkyys - ja nimenomaan tietynkaltainen sosiaalinen kyvykkyys, jonka harjaannuttamatta jättämistä pidetään jonkinlaisena hyveenä. Jonakin, joka lopulta tekee miehestä jotenkin niin ihanasti erilaisen kuin kaikista niistä muista sioista.
Itsehän minun olisi hyödytöntä haikailla paremman menneisyyden perään, ja suorastaan vastuutonta olla keskittymättä rakentamaan itselleni parempaa tulevaisuutta. Toivoisin kuitenkin, että tulevia sukupolvia ei kasvatettaisi pelkästään vahvuuksia hiomalla, niin tärkeää kuin sekin tietysti on, vaan myös heikkouksiin pureutumalla; ainakin heikkouksiin, jotka johtavat ongelmiin, jotka kasvavat aikuisiän alkaessa suoranaisiksi kriiseiksi.
Sinä, nuori äiti tai isä; kasvatatpa pojastasi sitten runoilijan, keskushyökkääjän tai insinöörin, kasvata hänestä myös vastuuntuntoinen hurmuri. Hän tulee kiittämään sinua jokaisella hengenvedollaan aina viimeiseen saakka.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
6 kommenttia:
Samantyyppisiä aatoksia tuosta tietyntyyppisen älykkyyden ylikorostamisesta.
Taitaa olla nuoruudelle tyypillistä toimintaa, karisee iän myötä.
Mä en oikein jaksa uskoa että SelibaattiLordi olisi kovin pahasti häiriintynyt, jäänyt vaan vähän patoutumat päälle & purkaa niitä brutaalilla tajunnanvirrallaan jonka naamioi näennäistieteen kaapuun.
Jos sillä nyt vielä viiden vuoden kuluttua on sama grammari päällä niin sitten voisi jo huolestuakin asiasta. Nykyisen vuodatuksen voi vielä pistää hitaan kypsymisen piikkiin, jäänyt muutaman vuoden emotionaalisesta kehityksestä jälkeen.
Kaikkien ATM-tyyppien sankarin Cosmo Hunkin sen sijaan lasken menetetyksi tapaukseksi, August Strindbergin jalanjälkiä taitanee seurata kuolinvuoteellensa asti, tiettyä patologiaa havaittavissa.
Hyvä stoori taasen sinulla.
Mä en oikein jaksa uskoa että SelibaattiLordi olisi kovin pahasti häiriintynyt, jäänyt vaan vähän patoutumat päälle & purkaa niitä brutaalilla tajunnanvirrallaan jonka naamioi näennäistieteen kaapuun.
Jos sillä nyt vielä viiden vuoden kuluttua on sama grammari päällä niin sitten voisi jo huolestuakin asiasta. Nykyisen vuodatuksen voi vielä pistää hitaan kypsymisen piikkiin, jäänyt muutaman vuoden emotionaalisesta kehityksestä jälkeen.
Haluaisin olla samaa mieltä, ja pitkälti olenkin: pidän selibaattilordia yhteiskunnalle täysin vaarattomana uhoilijapoikana. Mutta valitettavasti mikään "emotionaalinen kypsyminen" ei ole ratkaisu. Pikemminkin tyypillisen ATM:n ongelma on emotionaalinen ylikypsyys, se, että esitetään kypsää ja hillittyä miestä vaikka testo kuohuu suonissa. Selibaattilordin uho ja raivo on tiettyyn rajaan asti tervettä, koska tosiasia on, että tytöt tykkäävät enemmän sellaisesta pojasta, joka näyttää seksuaalisen halunsa avoimesti, kuin sellaisesta, joka kiertää sitä kuin kissa kuumaa puuroa.
Selibaattilordin ongelma on tuo rotuteoria ja muu natsipaska. Sanoma - siis se sanoma, että pillua ilman on paha olla ja pillua pitäisi saada - on ihan riittävän selvä ilman rotuteorioitakin.
Uuskeikarille sanoisin, että tämä oli oikein hyvä postaus. En tiedä onko valitsemasi tie oikea, mutta on erittäin hyvä, että tuo yliälykkyyden ja erilaisuuden kokemus pannaan omiin raameihinsa ja näytetään, että se ei ole niin ainutlaatuinen kuin sen kokeneet loputtomiin luulevat.
Myös tuo huomautus siitä, että keskinkertainenkin ihminen pystyy nykyään elämään hyvää ja rikasta elämää, oli hyvä pointti. Siihen voisi lisätä, että juuri sen takia tämä on kuitenkin ihan hyvä yhteiskunta ja sivilisaatio, ja taitaa olla maailman ja maailmanhistorian paras.
Vielä voisi lisätä sen, että sen erakkoälykön pitää tajuta, että ne sairaanhoitajiksi tms. vastaaviin ammatteihin tähtäävät tytöt, jotka luultavasti kohtelivat koulussa häntä inhimillisesti, olisivat silloin, ja ovat vieläkin, erakkoälykölle aivan varteenotettavia tyttöystäväkandidaatteja, joita ei pidä väheksyä.
Hui, oikeasti pelottavia puheita. Ei sinulla vaan sillä toisella. =)
Liikunta on muuten ihan tieteellisesti todistettu mielenterveyteen positiivisesti vaikuttavaksi tekijäksi ja masentuneille yhtenä hoitokeinona suositellaan juuri liikuntaa. Joitain asioita, niin kuin liikuntaa, kannattaa siis oikeasti harrastaa ihan itsensä takia eikä muiden.
Älykkyydestä vain sen verran, että sitä on olemassa todella montaa muutakin laatua kuin matemaattista, enkä pitäisi sellaista ihmistä kovinkaan älykkäänä joka pitää vain yhtä älykkyyden lajia kovinkaan ylivertaisena.
Älykkyydestä vain sen verran, että sitä on olemassa todella montaa muutakin laatua kuin matemaattista...
Voi jeesus, taasko se tunneälylötinä alkaa.
Älykkyys on älykkyyttä. Sitä että pärjää koulussa ja osaa oppia juttuja.
Toinen asia sitten on, että tällainen älykkyys ei useinkaan tee ihmistä hirveän onnelliseksi. Sosiaaliset taidot eivät ole jotain ihme "tunneälyä", vaan luultavasti enemmän vaistonvarainen juttu. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että sosiaalisia taitoja pitäisi ruveta kutsumaan "tunneälyksi" tai joksikin. Se on samaa sarjaa kuin kättenpäällepanemisen tai hyväilemisen miellyttävyyden selittäminen "parantavilla energiavirroilla".
Ei tarvitse uskoa tunneälyyn havaitakseen, että lahjakas arkkitehti ei välttämättä tajua tuon taivaallista yhteiskuntatieteistä, tai että lahjakas säveltäjä ei välttämättä ymmärrä differentiaalilaskennasta hölkäsen pöläystä, vaikka paperilla musiikki ei olekaan mitään muuta kuin matematiikkaa.
On eri asia sitten, allekirjoittaako Gardnerin moniälykkyysteorian, pitääkö tiettyjä henkisiä lahjakkuuksia älykkyydestä irrallisina, vai pitääkö asiaa yksinkertaisesti vaihteleviin kiinnostuksenkohteisiin sidotuksi. Joka tapauksessa ilmenemismuoto on kiistaton; aidot yleisnerot ovat, ja ovat aina olleet, äärimmäisen harvinaisia.
Lähetä kommentti