Raportti 1

Sanoista tekoihin, eli ensimmäisen kenttäraportin aika. Koska olen vielä aivan avuton, myönnän jo kättelyssä, että varhaisen vaiheen raportit tuskin tulevat olemaan kovin jännittävää luettavaa. En aio kuitenkaan antaa itseni piiloutua julkaisukynnyksen taa, vaan julkaisen mitättömimmätkin yritykseni ja noloimmatkin kompurointini. Näin asetan itselleni todistustaakan, joka velvoittaa ja kannustaa minua pyrkimään elämään kuten opetan. Jos en pyrkisi, olisi tämä blogi pelkkää tyhjää sanahelinää.

Tältä päivältä en valitettavasti voi raportoida käytännön edistysaskelia.

Parin tunnin kierrokseni kaupungilla vei minut ensiksi kirjastoon. Koska luen mielelläni, kirjasto tuntuu luontevalta paikalta viettää aikaa ja tarkkailla ympäristöä hyllyjen selailun lomassa. Lisäksi kirjasto on profiloitunut ympäristö - siellä aikaansa viettävät naiset ovat varmasti keskimäärin lähempänä minua kuin vaikkapa yökerhossa. Näin muutaman viehättävän tytön, mutta en keksinyt ainuttakaan avausta. Lehtipuolella näin kyllä yhden tytön lukemassa valokuvausaiheista lehteä, siitä olisi kaiketi voinut kysyä jotakin, mutta menin jäihin.

Kirjaston jälkeen kokeilin kävelykatua ja kauppakeskuksia, mutta ne eivät tuottaneet minkäänlaista tulosta. Kenties tällä erää olisi syytä jättää ne vähemmälle huomiolle. Tänään oli vuoden tähän mennessä lämpimin päivä, mikä merkitsee sitä, että kevät on tuloillaan - lämpimämpien säiden saapuessa kävelykatu ja puistot lienevät otollisempia paikkoja tavata omaa ikäluokkaani olevia naisia.

Lopuksi kokeilin ruokakauppaa. Osuin samanaikaisesti teehyllylle erään naisen kanssa. Katselimme molemmat samaa rooibos-teetä. Keksin heti avauksen: "Ootko koittanu tätä? Onko tää mistään kotosin?" En kuitenkaan sanonut mitään. En vaiennut aluksi pelosta, oloni oli hyvinkin itsevarma, mutta ennen kuin olin ehtinyt avata suutani, aloin kuitenkin analysoida, voiko jostain noin tyhjänpäiväisestä puhua kellekään. Analyysin myötä iski itsen kyseenalaistaminen, epävarmuus, pelko.

Kolmen sekunnin säännön ydin piilee tässä. On harhaanjohtavaa puhua rohkeuden keräämisestä. Sen sijaan tulisi puhua epävarmuuden keräämisen välttämisestä. Ylianalyyttinen, neuroottinen äly on hämmästyttävän tehokas ja nopea keksimään syitä, miksi olisi parempi ettei, miksei kannata, miksi pitäisi vaan antaa ihmisten olla. Kun toimii älyään nopeammin ja avaa suunsa ajoissa, on liian myöhäistä olla enää epävarma - pallo on jo liikkeellä.

Päivän opetus kuulukoon: minkä tahansa arkisen havainnon voi lausua kenelle tahansa.