Ennakkotehtävien täyteinen viikonloppu on takana. Kaiken uurastuksen ohella oli hieman aikaa myös asunnosta poistumiseen.
Perjantaina olin jälleen erään taidenäyttelyn avajaisissa. Talvi ja kevään kynnys lienevät niin pimeää ja ankeaa aikaa, että ihmisille jää vaihtoehdoksi vain taiteen tekeminen. Saavuin paikalle ja tein pikaisen arvion ympäristöstäni. Avajaisvieraiden joukossa oli eräs yksin paikalla oleva, hyvinkin nätti nuori nainen. Minulla oli muutama mainio tilaisuus esittäytyä hänelle, mutta epäröin niiden yli, ja pian tyttö lähtikin tiehensä. Harmillista.
Onneksi paikalla oli tuttuja kasvoja, joten oli helppo olla soimaamatta itseään ja keskustella kavereiden kanssa näyttelystä valkoviinilasillisen äärellä. Lämmittely mitä ilmeisimmin helpottaa, sillä avajaisista poistuessani olin sosiaalisesti sen verran aktiivisella tuulella, että päätin piipahtaa kotimatkalla Chien Andaloussa yhdellä kahvimukillisella. Tällä kertaa tein jopa kaksi lähestymistä.
Kahvin saatuani kävelin suoraan erään naiskaksikon luo. Tästä lähestymisestä ei tosin ole paljoa kerrottavaa, sillä he eivät kovin kauaa kahvilassa enää olleet. Koska kahvia oli tässä vaiheessa vielä lähes täysi mukillinen jäljellä, päätin lähestyä toistakin kaksikkoa.
Kysyttyäni, saanko istahtaa pöytään, naiset selvästi harkitsivat hieman, onko moinen ok. Tähän asti moista arviointia on tapahtunut yllättävän - ja lohdullisen - harvoin. Näemmä kuitenkin ylitin heidän sosiaaliset vaatimuksensa, sillä eivät keksineet mitään veruketta, vaan tekivät minulle tilaa. Havaitsin, että toinen naisista suhtautui minuun kenties hieman nihkeästi, mutta toinen oli oikein ystävällinen. Kotimatkalla tein johtopäätöksen, että tässä piilee seurueiden lähestymisen etu yksin istuvien lähestymiseen nähden - vaikka yksi seurueesta olisikin nihkeällä tuulella, voi jonkun toisen kanssa tulla hyvinkin toimeen.
Tytöt vaihtoivat sitten pöytää toisen vapautuessa tupakoitsijoiden puolelta, ja minulta loppuikin juuri kahvi, joten en seurannut heitä vaan toivotin heille hyvää illanjatkoa ja lähdin kotiin ennakkotehtävien kimppuun.
Lauantaina ystäväni soitti minulle ja kertoi eräiden tuttujen bändin soittavan eräässä baarissa, joten päätin lähteä rentoutumaan musiikin ja jonkun alkoholittoman merkeissä. Siellä törmäsin kahteen eräässä aikaisemmassa raportissa mainittuun naiseen. Tällä kertaa vaihdoin toisen kanssa puhelinnumeroita. Kenties teen kyseisellä numerolla huomenna jotakin. Vielä en tosin hihku riemusta, sillä olen oppinut, että pelkkä puhelinnumero ei vielä merkitse mitään.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
NO kyllä se puhelinnumero silti tarkoittaa, että sä olet kiinnostava. En mä ainakaan antaisi puhelinnumeroani tyypille, jota en pitäisi kiinnostavana.
Toivon, että tuosta tulee jotakin. =)
Mä luulen että sä asuit Turussa? Jos haluat mä voin antaa sulle ultimate treffipaikkavinkkejä Turusta naisnäkökulmasta. ;) Asustelen siellä nimittäin.
Puhelinnumeron antaminen toki merkitsee sitä, että puhelinnumeron antaja pitää tyyppiä mielenkiintoisena ja luotettavana, mutta se ei vielä kerro minkäänlaisesta vetovoimasta.
Kävi miten kävi, olen oppinut vanhoista virheistä sen verran, että tässä vaiheessa on vielä aivan liian varhaista keskittyä yhteen ihmiseen. Pidän edelleen silmäni auki ja itseni aktiivisena.
En mielelläni anna kovin tarkkoja vihjeitä siitä, missä asun, mutta sen verran voin paljastaa, etten asu Turussa.
No voi ei! :D Harmin paikka. Mä olin jo aivan varma siitäkin, että tiedän mikä se kahvila on, jossa käyt. Höh. :D
Voi hitsi. En tiiä mistä sain kyllä sellasta ees päähäni, vissiin vilkas mielikuvitus. =)
Harmi, mul olis ollu Turusta hyviä treffivinkkejä. x)
Lähetä kommentti