maanantai 17. maaliskuuta 2008

Nörttien kosto

Neil Strauss Jimmy Kimmelin vieraana:

"They have their own language, by the way. And I'll get a call and they'll say, Style was my name, they'll say "Hey, I was in a two set, and I was trying to neg the target but I got IOIs from the obstacle, should I've DHV'd or DLV'd, assuming she's an SHB11" and that'll mean something."


"Yeah, but it means you guys are nerds."


Strauss nauraa ja myöntää, että näinhän asia juuri on. Ja miksi ei myöntäisi? Hänen edustamansa alakulttuuri ei suinkaan ole muodostunut trendikkäiden yökerhojen metelissä ja välkkeessä, vaan Internetissä. Usenetin uutisryhmissä, jotka ovat varmasti tämän päivän keskivertonetinkäyttäjälle täyttä esoteriikkaa.

Nörtti on eräs nykykielen monimerkityksellisimmistä ja määritelmille avoimimmista sanoista. Nörtti ei välttämättä tarkoita enää pullonpohjalaseja ja kynätaskuja, tai välttämättä edes suuntautumista nimenomaan tietokoneisiin tai muihin klassisiin nörttien kiinnostuksen kohteisiin - jopa rock-musiikkiin innolla perehtynyt henkilö voi olla "musanörtti".

Vaikken täysin varauksettomasti sanasta pidäkään, myönnän, että olen määriteltävissä nörtiksi.

Eräässä nettitreffi-ilmoituksessa (nettitreffailun ongelmista voisin kirjoittaa kokonaisen merkinnän, kenties lähiaikoina) nainen esitti vaatimuksen, että mies ei saa koskaan olla käynyt Assembly-tapahtumassa. Itsehän olen käynyt vuodesta 1996 lähtien lähes joka vuonna. En ole koskaan kuulunut Irti Elämästä -yhdistykseen, mutta tuttavapiiriini kuuluu edelleenkin useita entisiä jäseniä. Pari vuotta sitten kävin säännöllisesti psykologin juttusilla masennusoireiden vuoksi, ja hän tuli nopeasti vakuuttuneeksi, että minulla on todennäköisesti Aspergerin syndrooma - nörttioireyhtymä, jos mikä. Lapsena olin luokkani priimus melkein missä tahansa, ja tulin luokkatovereiden kanssa huonosti toimeen.

Saatan olla nörtti, mutta en haluaisi mitään muuta ollakaan.

Joillekin se, mitä olen tekemässä, edustaa minuuden myymistä, oman sisimmän heittämistä jäteastiaan ja korvaamista ontolla lumepersoonalla. Valitettavan yleinen harhakäsitys. En pyri muuhun kuin edustavan olemuksen rakentamiseen, ja moista ei kykene rakentamaan tyhjän päälle, mikäli haluaa sen kestävän. Ja miksi haluaisinkaan luopua sisimmästäni? Sisimmässäni kun satun olemaan asioista kiinnostunut ja innostunut ihminen, mikä tekee minusta myös potentiaalisesti kiinnostavan ja innostavan ihmisen, kunhan opettelen esittämään itseni oikeassa valossa.

En halua olla vain oma itseni. Haluan olla oma itseni, vailla mitään vähätteleviä vain-adverbeja. En halua lakata olemasta se, mitä olen, ja mikäli olen nörtti, aion olla karismaattisin, viehättävin nörtti jonka minut tapaavat ihmiset ovat koskaan kohdanneet.

10 kommenttia:

diduu-adi kirjoitti...

On naisia, jotka pitävät juuri nörttimiehistä. Lisäksi on nörttinaisia, joista osa on hyvinkin kauniita. Sinulla on mukava asenne elämään, mikä varmasti auttaa asiaasi. Onnea etsintään!

Uuskeikari kirjoitti...

Toki on olemassa kauniita nörttinaisia. Itsekin tunnen muutamia.

En minä suinkaan pelkää olevani jossain karsinassa, joka rajoittaa mahdollisuuksiani; ja vaikka erottelisimmekin ihmiset arkkityypin mukaan, pidän itseäni ihan yhtä paljon, ellen jopa enemmän, taiteilijana kuin nörttinä.

Anonyymi kirjoitti...

"En halua lakata olemasta se, mitä olen, ja mikäli olen nörtti, aion olla karismaattisin, viehättävin nörtti jonka minut tapaavat ihmiset ovat koskaan kohdanneet."

Oikein!

Ei nörttiydessä ole sinänsä mitään pahaa, mutta monet nörtit eivät ole vain naisnäkökulmasta yhtään kiinnostavia. Olen huomannut, että monet nörtit eivät oikein tiedä, mistä naisten kanssa pitäisi puhua. Monet nörtit eivät osaa kauhean hyvin hillitä/hallita sitä, mitä itsestään ulospäin lähettävät: monet eivät voi mitään sille avoimen ihailevalle ja koiranpentumaisen innostuneelle olemukselleen, kun he pääsevät juttelemaan jonkun naisen kanssa. Monet nörtit eivät välitä esim. pukeutumisesta tuon taivaallistakaan.

Ikävää sanoa näin ja tunnustaa se naisena; mutta kyllä noilla asioilla on vähän väliä. Naisnäkökulmasta.

Nörttimaailman vertailukohtana pidän tässä monia mieheni kavereita, jotka ovat kyllä ainakin minun näkökulmastani ihan täysiä nörttejä. Ihania ihmisiä minusta ystävinä, mutta siis jos naisena ajattelee heitä miehinä, niin tuollaisia huomioita olen tehnyt. Minun miehessänikin on vähän sellaista charmikasta Clark Kent-mäistä nörttiyttä, joka ei minua haittaa mitenkään, päinvastoin se on aika söpöä.

Uuskeikari kirjoitti...

"Ikävää sanoa näin ja tunnustaa se naisena; mutta kyllä noilla asioilla on vähän väliä. Naisnäkökulmasta."

Näinhän se menee. Kaikki, sekä miehet että naiset, ovat ainakin jossakin määrin pinnallisia, eikä sen tunnustaminen ole häpeällistä. Päinvastoin, sen kiistäminen olisi epärehellistä.

Onneksi olen parin vuoden sisällä omaksunut sen verran terveellistä turhamaisuutta, että nautin tyylikkääksi laittautumisesta ihan sen itsensä vuoksi, sikäli kun pätkätöistä tienatut rahat riittävät laskujen ja muunkin kuin kaurapuuron syömisen jälkeen. Tämän hetkiseen tyyliini kuuluvat mustat kävelykengät, mustat suorat housut, musta vakosamettinen pikkutakki ja musta hattu, ja kontrastina vaaleaksi värjätyt hiukset. Osaan jopa nimetä tyyli-ikonin; Blixa Bargeld on mielestäni maailman tyylikkäin mies.

Clark Kent'hän on kaikessa kulmikkuudessaankin jämäkkä hahmo, hössöttävän Rick Moranis -tyypin vastakohta, mikä tuo aina rahtusen vetovoimaa. Näin nojatuolipsykologin näkökulmasta Clark Kentin ongelma lienee se, että hän henkilöi itsensä hyvin voimakkaasti nimenomaan Teräsmieheksi, eikä luota siihen, mitä jää jäljelle, kun hän laittaa arkivaatteet päälle, piilottaa trikoonsa, ja alkaa kävellä kuin kuka tahansa lentokyvytön nisäkäs. Vaikka Teräsmies, enemmän kuin kenties yksikään toinen supersankari, edustaa kaiken tavanomaisen mahdin edessä täysin kiistatonta ylivoimaa, on hän myös eräänlainen miedompi edelläkävijä sille supersankariutensa ulkopuolella ympäristönsä kanssa yhteensopimattomalle sankarityypille, joka on nykyajan sarjakuvissa ja elokuvissa sääntö eikä poikkeus.

En ole nähnyt vuonna 2006 ilmestynyttä uutta Teräsmies-elokuvaa enkä oikeastaan tiedä siitä mitään. Oli se millainen tahansa, kiinnostaisi nähdä Teräsmies-elokuva, jossa Teräsmiehen übermenschiyden ja Clark Kentin nörttiyden dualismi olisi päivitetty vastaamaan nykypäivän Batmanien ja muiden kidutettujen sankarien dramaattista intensiteettiä.

Lord B. kirjoitti...

"Ei nörttiydessä ole sinänsä mitään pahaa, mutta monet nörtit eivät ole vain naisnäkökulmasta yhtään kiinnostavia."

Ei voi niinku yleistää.

"monet nörtit eivät oikein tiedä, mistä naisten kanssa pitäisi puhua."

Ei voi niinku yleistää.

"Monet nörtit eivät osaa kauhean hyvin hillitä/hallita sitä, mitä itsestään ulospäin lähettävät"

Ei voi niinku yleistää.

"monet eivät voi mitään sille avoimen ihailevalle ja koiranpentumaisen innostuneelle olemukselleen, kun he pääsevät juttelemaan jonkun naisen kanssa."

Ei voi niinku yleistää.

"Monet nörtit eivät välitä esim. pukeutumisesta tuon taivaallistakaan."

Ei voi niinku yleistää.

Anonyymi kirjoitti...

mielenkiintoinen blogi ja kannatettava projekti. tsemppiä!

olen itse käynyt vastaavan prosessin läpi. pitkässä parisuhteessa muutuin vuosien varrella pikkuhiljaa huomaamattani nössöksi. luulen sen johtaneen tai ainakin myötävaikuttaneen eroon.

tietysti kolmekymppisenä naisiin tutustuminen oli myös aivan erilaista kuin teininä, ja deittailukulttuurikin oli muuttunut. jouduin opettelemaan naisten kohtaamisen tyhjästä.

tosin harjoittelin vähemmän tuntemattomien ihmisten kanssa ja enemmän esimerkiksi nettitreffeillä yms.

olet oikealla polulla. polulta löytyy paljon muutakin kiinnostavaa ja hyödyllistä kuin parisuhde.

vaikutat henkilöltä, joka haluaa lähestyä asiaa myös tiedollisen ymmärryksen kautta. minua auttoivat seuraavat kirjat:
- keithstone: impro (englanninkielinen versio)
- desmond morris: human zoo
- dawkins: selfish gene

viimeisen sijaan suosittelen esim. wright: moral animal tai joku muu sosiaalibiologian perusteos.

nämä kirjat antavat kontekstia, jolla ymmärtää naisen seksuaalisuutta. naisen ja miehen seksuaalisuuden erojen ymmärtämisessä on avain naisten kanssa pärjäämiseen.

se että aivot on naisen tärkein sukupuolielin on erittäin konkreettinen ja tosi havainto. siksi samat lainalaisuudet pätevät niin baaritiskillä jutellessa, myöhemmin naisen kanssa intiimin tilanteen kehittämisessä kuin sängyssäkin.

tuossa vaiheessa naisilta ei juuri kannata kysellä neuvoa naisen seksuaalisuudesta. lähes kaikki naiset ovat omasta toiminnastaan niin pihalla että naisten neuvoista on juuri tuossa vaiheessa paljon enemmän haittaa kuin hyötyä.

Uuskeikari kirjoitti...

Kiitoksia vinkeistä! Lätkinpä nuo teokset käsivarren pituisen lukujonon perälle jossain vaiheessa.

Naisten kunniaksi todettakoon, että heillä ei ole minkäänlaista yksinoikeutta kukista ja mehiläisistä kujalla olemiseen - mikäli miehillä olisi pullat yhtään sen paremmin uunissa, tämä blogi olisi tyystin tarpeeton. Vieraantuminen perusvieteistä lienee sivistyksen hinta.

Anonyymi kirjoitti...

Naisten kunniaksi todettakoon, että heillä ei ole minkäänlaista yksinoikeutta kukista ja mehiläisistä kujalla olemiseen - mikäli miehillä olisi pullat yhtään sen paremmin uunissa, tämä blogi olisi tyystin tarpeeton. Vieraantuminen perusvieteistä lienee sivistyksen hinta.

niinpä. pitää myös yrittää unohtaa kaikki mitä on itse naisista oppinut ja tarkastella avoimin silmin miten ihmiset oikeasti käyttäytyvät. on aika mielenkiintoista.

luin boren blogista että olisit näyttelijä. eikö impro ole sinulle entuudestaan tuttu? kyseisen improvisaatioteatterista kertovan kirjan tässä yhteydessä tärkein luku käsittelee statusta. kuvittelisin, että statuksen ymmärtäminen olisi näyttelijälle aika olennaista.

Uuskeikari kirjoitti...

Oikeaa ammatillista näyttelijänkoulutustahan minulla ei ainakaan vielä ole, eikä impron kokeiluun ole tähän mennessä tullut muutoinkaan tilaisuutta. Kävisin mielelläni jonkun improkurssin. Stand upia olen kyllä kokeillut pari kertaa, ja huomannut, että vaikka kuinka olisi valmis setti ja mietitty lavapersoona, riisuu yleisökontaktin tärkeys koomikon lopulta täysin alastomaksi. Juttelin hieman varsinaisten ammattikoomikoiden kanssa, ja he tiesivät kertoa, että he ovat itsekin, kymmenien keikkojen jälkeen, joka kerta täysin hermoraunioita sillä hetkellä, kun pitää astua lavalle.

En usko, että tulen stand upia kokeilemaan aivan lähitulevaisuudessa uudelleen, mutta se oli joka tapauksessa arvokas kokemus. Sen jälkeen yksikään sosiaalinen tilanne ei ole tuntunut läheskään yhtä pelottavalta.

Anonyymi kirjoitti...

Lord B, niin, mutta kun ei voi yleistää. =) Aina on poikkeuksia.